Uutta

Hellurei! Syksy on käynnistynyt ja treeneissä siirrytty jo eteenpäin tauon jälkeen. Viime viikot olen viettänyt uusien kotisivujeni parissa ja nyt ne alkaa olemaan valmiit. Sivuilta löytyy verkkokauppa, josta voi ostaa fanituotteita ja tietysti joitakin valmennusratkaisuja. Nyt pinnalla Giro d´Espoo -valmennuspaketti. Ilmoittautuminen ryhmävalmennukseen on alkanut!
Suurimman osan valmennusratkaisuista teen personoidusti jokaisen asiakkaan tavoitteiden mukaan. Kannattaa siis rohkeasti kysyä lisää!

Blogi siirtyy myös pikkuhiljaa tuolle kotisivulleni ja luvassa on kaikenlaista mehukasta luettavaa.

Kaikki siis tervetuloa kotisivuilleni!

Miten meni tempo? No sen voi lukea täältä: http://yle.fi/urheilu/suomalaispyorailijat_aloittivat_mm-urakkansa_italiassa/6848665

Huomenna päästään tutustumaan maantien rataan. Pari välipäivää ja lauantaina sitten polkaistaan reilu 140km maantieajoa. 

Matkustaminen on kyllä aina väsyttävää. Sunnuntai meni käytännössä kokonaan reissaamisessa kun päivällä lähdettin ja koko päivä tehtiin lähtöä pakkailujen yms touhun parissa. Myöhään illalla saavuin Italian Toscanaan, Montecatini Terme-kaupunkiin. Paikka on entuudesta tuttu, täällä on asuttu vuosittain Giro di Toscanan aikaan. Vuonna 2004 asuin alueella Praton kaupungissa ja silloin tuli myös pyörähdettyä usein täällä suunnalla.

Hotelli on hyvin perinteinen italialainen vanha hotelli: huoneista kuuluu läpi ja kaikki on hyvin pelkistettyä.  Siinä oikeastaan hyvin tiivistetysti mielipiteeni. Ensimmäisenä yönä pääsin nukkumaan vasta klo 24 jälkeen kun viereisessä talossa pidettiin tanssit ja musiikki pauhasi täysillä. Edes korvatulpat eivät pitäneet meteliä poissa vaan kaikki kuului läpi. Karseeta. Ihan jännittää miten ensi yön kanssa käy: tiistaina pitäisi kuitenkin ajaa MM-tempo ja uni olisi hirmuisen tärkeää. Jos jotain positiivista: onneksi pauhu loppui klo 24 eikä 04.... Aion kyllä hakea apteekista vielä varmuuden vuoksi toisenkin parin korvatulppia.

Ruokahan on hyvää, sen nämä italialaiset osaa paikassa kuin paikassa. Pastaa ahdetaan nyt napaan tiuhaan tahtiin polttoaineeksi kisoja varten. Tempon reittiä ei päästy tutustumaan, sillä järjestäjät ilmoittivat italialaiseen tyyliin vasta torstaina että lauantaina aamupäivällä pääsee tutustumaan reitille. Kaikki matkasuunnitelmat oli jo tehty ja tosiaan sunnuntaina vasta olin perillä. Nyt menee sitten ihan "ummikkona" ajo läpi, mutta sen verran olen tutkinut reittiä kartalta, että tiedän siellä olevan jos jonkinmoista mutkaa ja käymme jopa pyörähtämässä Firenzen Duomon edessä. Toivotaan, että on leveää tietä. hyvää pintaa ja selkeästi merkittyä. Eipä toki ole ensimmäinen kerta kun menen aika-ajoon tutustumatta reittiin. Kovaa pitää joka tapauksessa mennä.

Säät on kesäisen lämpimät ja lämpöä riittää tuleville päivillekin. Kyllä kelpaa! 

Huomenna sitten mennään! Klo 14:52 virallinen starttiaika, lähemmäs 50 osallistujaa päässyt mukaan. :) Nyt ei auta muu kuin nostaa jalat ylös ja lepäillä.

No niin. Luulin että MM-kisoja voi seurata Eurosportilta, mutta eipäs voikaan. Menetimme sen ainoan kerran vuodesta kun naisten pyöräilyä näkisi telkusta. Voevoe....

Jos taivaskanavia ei löydy riittävästi, täytyy olla taitava netin käyttäjä, jos haluaa seurata kisoja. Täältä kaikki tv-kanavat ja nettistreamit. Vaihtoehtoja on, toivottavasti onnistuu!!

Nyt pyörän pesuun, pakkaamiseen, ja lentolippujen tulostamiseen!! Täältä tullaan, Firenze!

Viikko aikaa MM-kisoihin. Kaikki voitava on nyt tehty ja on aika vain odotella H-hetkeä. Matkalaukkuihin pakataan nyt sitten vain maajoukkuevaatteita, MM-kisoissa kun ei ajeta tiimeittäin. Kaunista sinivalkoista siis odotettavissa!

UCIn säännöt ovat kyllä arvokisoissa todella epäreilut: isoista pyöräilymaista saa lähettää maantieajoon täyden kuuden-kahdeksan ajajan joukkueen, pienet maat kuten Suomi saavat lähettää vain kolme. Meitä naisia lähtee kaksi. 

Tällä viikolla onkin ollut tapetilla MM-valinnat. Mitään yhtenäistä valintakaavaa ei ole ollut, ja närää on, ainakin itsessäni, herättänyt se, ettei 18- sarjasta ole kuin yksi ja 23-sarjalaisia ei ole mukana yhtään. Puhutaan, ettei ole näyttöjä tai ei pysytä porukan mukana. Harmillinen asenne. Olen täysin nuorison puolella ja mielestäni tyttöjä ja poikia pitäisi lähettää täydet joukkueet. Olen itsekin ajanut joskus junnusarjassa ja silloin, vaikka olin MM vitonen maantiellä, kohtasin tätä samaa arvostelua kun tuli puhe arvokisoihin lähtemisestä. Underit ja monet 18-sarjalaiset ovat saaneet näyttöjä, liiton pitäisi vain aktiivisemmin olla seuraamassa tuloksia ja sitten rohkeasti anomassa villejä kortteja UCIlta. Tapahtuu, jos on halua.

Nuorena olemisessa on se kurja puoli, että se aika menee nopeasti ohi. Joku vuosi huomaakin, ettei sarjana ole enää juniorit vaan elite. Jotta into treenata ja motivaatio kehittyä säilyisi aikuisiälle asti, tulisi junnuja kannustaa eteenpäin, ei lytätä. Jos ei pääse kv kisoissa maaliin, mutta on maamme parhaimmistoa, so what: on DS:n eli joukkueen johtajan tehtävä asettaa tälle kuskille tehtävä ajoon. Joskus, ja aika usein, voi olla taktisestikin perusteltua, että jonkun ajajan työ päättyy esim 50km jälkeen. Siihen asti tämä ajaja on tehnyt oman työnsä. Joukkueen ykköskuskista pidetään huolta, tuodaan pulloja ja autetaan esim välinerikoissa tms. Isot maat tekevät näin ja siksi ne on valovuoden edellä meitä. Niillä on hiton hyvät valmentajat ja johtajat, jotka tajuavat että pyöräily on joukkuelaji. Ei pyöräilymaa Italiallakaan ole joukkueessa pelkkiä voittajia. Toiset ajajat "uhrataan", jotta tiimikapteeni voittaisi. Se on pyöräilyä parhaimmillaan, ja inhottavimmillaan.

Maantiekisoissa voi myös käydä tuuri: että oletkin mukana siinä oikeassa junassa, joka pääsee irti. Tottakai voi myös olla epäonnea kuten itselläni viime vuonna. Mutta mitään ei tapahdu ennen kuin on oikeasti mukana kisoissa. Kotona voi vain jossitella.

Nuorena joukkueeseen kuuluminen kannustaa myös jatkossakin olemaan porukalla kisoissa. Suomeksi: joukkuehenki kasvaa. Ja kun omaa duunia on arvostettu, ja on oman osuutensa hoitanut mallikkaasti nostaa se itsetuntoa kummasti. Edelleen, pyöräkisat voitetaan ja hävitään joukkueena.

Jos junnuja ei kannusteta eteenpäin, loppuu into. Ihan varmasti. Harmi Suomen junnu-tyttöjä ja poikia kohtaan. Toivon vain että into säilyy ja näytön tahto lisääntyy!!! Pysykää lujina!

Ensi viikon ohjelmasta: tiistaina 24.9 ajan aika-ajon. Ensimmäinen ajaja lähtee klo 14:30 paikallista aikaa. Lauantaina 28.9 maantieajo. Kumpikin ajo tulee Eurosportilta, josta ajoja voi sitten seurata kotisohvilta. Rataprofiilit, aikataulut yms www.toscana2013.it tai www.velofocus.com

Kisakuumeeseen fanitavaraa: fanikortteja, juomapulloja, reppuja yms. voi käydä ostamassa www.kiririnki.fi Samalla tuet koko rahan edestä valmentautumistani kohti ensi kautta!

Kisakalustona tempossa tuttu ja turvallinen Gir's aika-ajopyörä ja Itä-Helsingin Pyörähuollon kiekot. Tällä järjestelmällä voitin SM-kultaa kesäkuussa.

Maantiellä tiimin pyörä Cipollini, ja todennäköisesti kuitenkin omat kiekot alla. Cipollinilla vedetty kovaa kausi 2013: Giro del Trentino 3. sija ja 13. sija sekä Giro d'Italian kuudennen etapin sprinttivoitto. Kalustosta ei siis ole kiinni, nyt vaan toivotaan hyvää jalkaa. Maanantaina päivitetään ensitunnelmia tempon rataan tutustumisen jälkeen ja sitten tietysti tempon jälkeen tiistaina voi lukea miten se nyt sitten lopulta meni.

Treenileiri jatkuu. Näin siestan lomassa ajattelin hieman avata millainen on pyöräilijän normaalipäivä.

Hyvin nukutun yön jälkeen herätään ilman herätyskelloja aamupalalle. Katsastetaan säätilanne ja sen pohjalta tehdään vielä viime hetken päätökset päivän lenkistä. Jos sataa, odotellaan hieman lähtöä tai mennään trainerille. Joskus joutuu kuitenkin vetämään lenkin myös sateessa. Tänä keväänä tuli lenkkeiltyä aika paljon sadekelillä, kurjaa puuhaa mutta siihenkin tottuu. Jos ei muuta, niin sadelenkki auttaa sietämään paremmin myös sateessa kisaamista. Viisaammat sanovat: "Toiset joutuvat ajamaan sateessa, toiset vain kastuvat." Asenne siis ratkaisee.

Aamupalan jälkeen laitetaan pyöräilyvaatteet päälle, pullot täyteen ajojuomaa ja taskut täyteen syötävää. Tarkistetaan vielä että pyörässä on kaikki ok ja lähdetään lenkille.

Lenkkejä on vaikka kuinka monenlaisia ja se mitä tehdään riippuu tietysti paljon siitä, missä kohtaa kautta mennään. On pitkää ja lyhyttä, nopeeta ja hidasta ja kaikkea siltä väliltä. Sitten on näitä päiviä kun treeni on imenyt kaikki mehut. Lenkin jälkeen ei ole puhettakaan että jaksaisi tehdä muuta kuin mennä päikkäreille.

Lenkiltä tullaan kämpille ja juodaan palauttavat juomat, käydään suihkussa, syödään hiilaripitoista ruokaa (joka yleensä uppoaa kestävyysurheilijalle ominaiseen pohjattomaan vatsaan) ja levätään. Lepoa ei voi liikaa korostaa: treenit kuluttaa paljon.

Iltapäivällä on useimmiten vapaata aikaa ja silloin lepäilyn ja syömisen lisäksi huolletaan lihaksia ja käydään ehkä kävelyllä, uimassa, kahvilassa tai shoppailemassa. Päikkärit on luksusjuttu, joista saa leireillä nauttia. Tiukkojen treenipäivien aikana ei vaan edes jaksa mitään muuta. Treenileirin idea onkin, ettei siellä tarvitsekaan jaksaa muuta: keskitytään "vaan" treenaamaan.

PK-kaudella treenejä on usein 2-3, joten aika menee iltaisinkin liikkuessa, mutta esim näin kisakautena treenataan vähemmän. Kisakausi myös vähentää muuta "palloilua": varsinkin tempoon valmistautuessa pitää ylimääräinen kävely ja kaupungilla pyöriminen sekä auringonotto jättää pois. Tästä johtuu myös se, ettei kisamatkoilla ehdi nähdä kohteesta juurikaan muuta kuin kisapaikan ja majapaikan. Kuulostaa tosi askeettiselta, mutta laji on herkkä ja jalat pitää pysyä iskussa ja olo terävänä. Tämä pätee kyllä oikeastaan lajiin kuin lajiin.

Leireillä tulee nukuttua tavallista enemmän. Nukkumaan mennään ajoissa klo 22-23, niin kuin mitkäkin urheilijat ikään. ;) Hyvin nukutut yöt on todella tärkeitä ja majapaikan pitää olla rauhallinen. Jokainen on varmasti kokenut kuinka yksikin huonommin nukuttu yö syö jaksamista seuraavana päivänä. Töitä ja peruspuuhailua jaksaakin vielä tehdä, mutta kovaa treeniä ei ihan tuurilla vedetä. Pidemmän päälle väsyneenä treenaaminen voi alkaa kääntyä itseään vastaan.

Ruokaa tietysti menee ihan kuin pohjattomaan kaivoon. Ja kaiken syötävän on kaiken lisäksi oltava hyvälaatuista eikä mitään eineksiä.

Illalla sitä taas syödään ja puuhaillaan mukavia tai esim venytellään. Myös pieni lihaskuntojumppa sopii iltaan tai heti aamuun.

Kisoissa ja etapeilla päivä etenee suunnilleen samanlaisena, mutta pyörän huolto jää mekaanikolle ja päivän muuhun ohjelmaan kuuluu enemmän lihashuoltoa, tiimin miitinkejä ja radan tutkimista. Lisää ohjelmaa ja tiukempaa aikataulua lisää mahdolliset siirtymät etapeilla. Pahimmillaan siirtymät ovat yli 500km/ päivä. Nämä siis tehdään ahtaasti autoissa heti maaliintulon jälkeen. Kisa- ja leirimatkoilla ehtii hyvin lukemaan kirjoja. Itse kirjoitan myös paljon sanoja ja tapailen melodioita, jotka sitten kotiin päästyäni toteutan studiolla. Nykyajan tekniikka mahdollistaa myös sen että koskettimet, treenibiisit yms kulkevat mukana joka paikassa. 

Arki onkin sitten asia erikseen. Arkena ohjelmaan tulee työ, perhe ja muut harrastukset ja kotityöt. Arjen aikataulutus on melko tarkkaa ja silloin nipistetään ainakin tuosta "vapaasta" heräämisestä. Eli aika usein päivä alkaa kellon pärinään, jotta kaikki asiat ehtii päivässä tekemään. Urheilija tai ei, eikös se niin aika monen meidän arki menekin..?

Leiri on potkaistu käyntiin ja ensimmäiset lenkit ajettu. Tässä vaiheessa kautta, kun arvokisoihin ja kauden päätökseen on enää pari viikkoa aikaa, treenaamisella ei oikeastaan saada enää kuntoa nostettua, vaan keskitytään enemmänkin hiomaan kauden aikana tehtyä työtä ja tekemään viimeistelyt huolella. Liikutaan erittäin herkällä treenijaksolla, jossa täytyy tietää mitä ja miksi tehdään. Turhalla höseltämisellä ja suunnittelemattomalla nykimisellä voi saada pilattua hyvänkin kunnon.

Positiivista saada teiltä lukijoilta viestiä ja ideoita aiheiksi! Mielelläni otan vastaan lisää kysymyksiä joihin vastailla ja joista saada lisää aihetta blogiin. :) Lupasin siis kertoa Bemer-kokemuksistani. Tämä aihe osui juuri oikeaan hetkeen, sillä olen käyttänyt Bemer-hoitoa todella tiuhaan viime aikoina. 

Tutustuin Bemer-hoitoon ensimmäisen kerran reilu pari vuotta sitten odottaessani toista lastani. Vaikka hoitomuotoa ja laitetta minulle esitellyt henkilö oli vanha tuttuni, olin todella skeptinen. En millään voinut uskoa kaikkia hoidon lupaamia vaikutuksia: stressi vähenee, keho ja mieli rentoutuu, maitohapot poistuvat, kivut vähenevät ja poistuvat, unen laatu paranee yms yms. Olin varma, että nyt minua vedätetään. Päätin kuitenkin kokeilla. Odotus oli siinä vaiheessa, että vatsa painoi todella paljon ja minulla oli melkoisia kipuja. Istuskelin 8min matolla, mitään ei näkyvästi tapahtunut. Mutta kun nousin ylös, kipu oli poissa! Siinä vaiheessa en enää miettinyt sekuntiakaan, vaan hankin laitteen ja olen tuosta päivästä asti käyttänyt Bemeriä monipuolisesti.

Suurin ensikertalaisen epäilyksiä herättävä asia Bemerissä on juuri se, ettei siinä tapahdu näkyvästi mitään. Se, jolla on jokin ongelma, henkinen tai fyysinen, huomaa vaikutuksen jos ei heti niin seuraavana yönä/päivänä. Suurin osa matolla käyneistä kertoo ensimmäiseksi huomioksi sormien ja varpaiden kihelmöinnin. Tämä johtuu siitä, että verenkierto aktivoituu ja yleisesti veri kulkee heikommin sormen- ja varpaiden päissä, joten aktivoitunut verenkierto huomataan. Hoitoajaksi riittää 8min, niin uskomattomalta kun se kuulostaakin! Tällä hoitomäärällä verenkierto on aktiivisempi kolmen päivän ajan! Pidempäänkin aikoja voi olla, näissä asioissa osaa auttaa hoitoa tarjoava henkilökunta, kouluttaja tms. Kuten mikä tahansa hoito, säännöllisesti käytettynä saa parhaat tulokset. Ja kun kerran toteaa, että homma toimii, löytyy 8min arjesta omaan hyvinvointiin varmasti,

Enimmäkseen käytän Bemer-hoitoa parantaakseni palautumista kovasta treenistä. Uni todellakin syvenee ja maitohapot liikkuvat vilkkaammin pois kehosta. Kovan treenin jälkeisiä lihaskipuja on nyt vähemmän. Myös lapseni ovat makoilleet kanssani matolla ja seuraava yö on nukuttu ilman yöheräilyjä. Nenän tukkoisuus, pääkivut yms. poistuvat Bemerillä, mutta olen huomannut myös että "kutkutteleva" flunssa puhkeaa hoidon jälkeen, eli kuona-aineet tosiaan lähtee liikkeelle. 

Tänä kesänä olen käyttänyt Bemeriä erityisen paljon. Giron jälkeen tein palauttavalla viikolla extra-paljon Bemer-hoitoja. Heinäkuussa Saksan kisoissa kaatumisen jälkeen käytin Bemeriä haavojen parantamiseen ja poikkeuksellisesti haavat paranivat nyt todella nätisti, ns hilseillen pois. Paranemisen etenemisen huomasin parhaiten siinä, että matolla käynnin jälkeen haavakohtia kutitti aivan hillittömästi. Nyt viime viikot olen käyttänyt Bemeriä lähinnä palautukseen.

Bemer sopii tosiaan kaikille vauvasta vaariin. Täytyy vain tietää mitä ohjelmaa käyttää. Bemer on lääketieteellisesti testattu ja hyväksytty, eli se on oikea hoitomuoto. Asiakkaanani on ollut paljon eri vaivoista kärsiviä ja hoidon tulokset ovat hämmästyttäviä. Paras tapa uskoa asia on todeta se itse niin kuin minulle kävi.

Yläilmoissa taas lennellään kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaa edessä on syyskuun lopun MM-kisojen valmistautumismatka. Kohti etelää ja lämpöä mennään. Vaikka Suomessakin lämpöä vielä riittää, haen optimaalista treeniympäristöä mäkineen ja olosuhteineen. Tietysti myös treenirauhaa ja mahdollisuutta keskittyä arvokisoihin.

Reissusta tulee siis melko pitkä; yli kolme viikkoa treeniä ja kisaa.

Flunssa kesti harmittavan pitkään ja kaikkinensa lähtöpisteeseen paluu kesti noin kymmenisen päivää. Oli vaan pakko levätä. Ei sekään huono juttu, mutta elokuussa piti ajaa yksi etappiajo ja se jäi nyt ajamatta. No aina ei mene niin kuin on kirjoitettu ja sitten pitää suunnitella uudestaan.

Mutta nyt siis leirille matkaamassa ja huomenna aloitetaan viimeistelytyö.

Tilannehan kääntyi nyt sitten ihan ylös alaisin kisojen suhteen. Perjantaiksi oli varattuna lennot Geneveen, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa kymmeneksi päiväksi Ranskan puolelle Trofee d'Or-etappiajoihin ja maailmancupin kisaan. Keskiviikkona olo meni ihan heikoksi ja sain kamalan pääsäryn. Torstaina olo tuli vielä huonommaksi ja lääkärinkäynnin jälkeen ei ollut vaihtoehtoa kuin unohtaa lauantaina alkavat kisat.

Nyt olen siis jo useamman päivän maannut sängyssä kuumeessa ja vain katsonut sivusta kuinka Suomen kesä näyttää parasta puoltaan ja hellittelee maatamme lämmöllä. Todella harmi, etten pääse itse pyörälle, mutta nämä pöpöt pitää sairastaa kunnolla pois ettei tule jälkitauteja tai muuta huonoa. Ei malttaisi kyllä millään, on aikamoista kidutusta tämän sorttiselle säätäjälle ihan vain olla tällaisilla ilmoilla. Mutta en lähde hölmöilemään! Järki voittaa (ihme ja kumma)!
Toisaalta Ranskan kisoja sivusta seuranneena ei käy juurikaan kateeksi kun tytöt joutuvat kisaamaan sateessa. Kasoja ja muuta kurjaa on jo ehtinyt sattumaan. En edes halua miettiä miten olisin tässä kunnossa selvinnyt ajoista... Tiimilläni on kuitenkin mennyt tosi hyvin: Scando(lara) ensimmäisen etapin neljäs ja Anto (Antoshina) aika-ajon toinen ja Marta neljäs toisen päivän iltapäivän etapilla ja tänään Scando neljäs, Anto viides. Jeh!

Tällä viikolla mulla on siis kalenterissa tosiaan harvinaisen tyhjä viikko, koska tarkoitus oli siis alunperin olla Ranskassa. Kunhan nyt vaan tästä pääsen takaisin harjoittelun makuun, on hyvin aikaa treenata. Muuten käytän ajan vahvasti lasteni kanssa puuhailuun. Tänään tyttäreni aloittaa jo syksyn liikuntaharrastuksensa! Yksi suurista henkilökohtaisista arjen sankarittaren tavoitteista tälle viikolle on saada koneelta kuvat paperisiksi ja albumeihin ja kehyksiin.

Fiilistelyä Mallorcan reissulta.

 

Elokuun leiri on vietetty ja ollaan matkalla Suomeen. Ihan mahtava reissu kaikin puolin! Lämpöä jäi kova ikävä, mutta muutaman viikon päästä palaan samoihin maisemiin, kun viimeiset valmistelut MM-kisoihin käynnistyy.

Mitä alkusyksyllä on luvassa?

Ensi viikolla tehdään työasioita, luvassa mm pari kuvausta kahteen talvella ulos tulevaan TV-ohjelmaan.

Työn alla myös lopulliset viimeistelyt lokakuussa järjestämiäni pyörämatkoja varten. Lokakuussa tehdään siis ohjattu pyörämatka Mallorcalle. Valittavana viikon tai kahden reissu. Annan mielelläni aiheesta lisäinfoa!

Ensi viikon lopussa alkaa viisipäiväinen etappiajo Tropheo d'Or Ranskassa 24.-28.8 ja maailman cupin osakilpailu 31.8. Tämän kisareissun jälkeen aletaan sitten hiomaan kuntoa Firenzen aika-ajoa ja tietysti myös maantietä varten.

Treenileiriä on takana reilu viikko. Sää on ollut mitä mahtavin: joka päivä kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella. Muutama "viileämpi" alle 30-asteen päiväkin mukana, mutta aurinkoa on piisannut. Kesä on niin mun juttu! Treenit olen pyrkinyt ajoittamaan aikaiseen aamuun puolen päivän kuumuutta vältellen, mutta mitä muistelen viime vuotta, on kuumuus nyt ollut siedettävämpää. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että Girossa sain jo maistella paahtohelteitä ja kroppa osaa jo toimia äärimmäisessä kuumuudessa.

Kaikki treenit ei kuitenkaan ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja olen joutunut karsimaan ohjelmasta muutaman tehotreenin. Ensi viikon lääkärintarkastus valaisee varmasti jotain. Viime aikoina on joutunut pitämään aistit harvinaisen avoinna oman vireystilan osalta. Olen ihan kylmästi jarruttanut vauhtia kun on alkanut tuntumaan siltä, että nyt ei jaksa. Treenaaminen on taitolaji: missä menee se sopiva raja? Yleensä on helpompi vetää yli kuin uskaltaa himmata.

Tokihan mun on ollut pakko käydä moikkaamassa suosikkimäkeäni Curaa. Yllättävän monta pyöräilijää tuli vastaan mäessä viime viikolla. Tänään vetäisin siellä tiukan mäkivetotreenin. Hapokasta oli, mutta parin vedon jälkeen alkoi kummasti kulkemaan... Menihän se oma ennätys rikki, vaikka tytär olikin sitä mieltä, että voisin kävellä kun en näköjään jaksa... Totuus tulee lapsen suusta? No siitä olikin sitten sopiva tunnelma jalkautua ja mennä luostariin kahville.

Mutta ei urheilijan elämä ole pelkkää treenaamista. Itse en ainakaan pystyisi elämään pelkälle urheilulle, täytyy olla muutakin ajateltavaa ja tekemistä. Joskus nuorempana elin pelkälle urheilulle ja siinä ei kyllä ollut mitään järkeä. Varmaan senkin takia jossain vaiheessa riitti ja lopetin kilpailemisen kokonaan ja vaihdoin alaa: aloin harrastamaan aikaisemmin jättämääni musiikkia, kouluttauduin ja menin töihin. Nyt teen kaikkia näitä sopivasti. Suosittelen kyllä kaikille nuorille urheilijalupauksille paljon muuta tekemistä, koulua ja työtä. Se ei missään nimessä tarkoita, etteikö ottaisi urheilua tosissaan tai satsaisi täysiä. Muu puuha on henkireikä ja myöskin takaportti sille, jos urheilussa ei pääsekään niin pitkälle kuin oli tavoite. Tällä reissulla on uitu ja retkeilty, nautittu herkuista ja kesästä. Kun mieli on virkeä, kroppakin toimii paremmin.

Aiheeseen liittyen Ylen sivuilla on osuvasti Tero Pitkämäen haastattelu, jossa käytiin samoja ajatuksia läpi.

Polttelevat ajatukset maitohapoista, seuraavista treeneistä ja kisoista unohtuu pienten lasten äitinä. Sitä touhua riittää kyllä. Meidän perheessä äiti lähtee aamulla aikaisin lenkille ja muksut touhuavat aamupäivän isänsä kanssa. Puoliltapäivin mamma on jo takaisin ja sitten alkaa puuhastelu ja lomailu yhdessä. Treenaamaan pääseminen on erikoisetu, josta otan kaiken ilon irti. 

Kuumuudessa ajovaatteiden valitseminen on aika haastavaa. Ainakin siltä osin, että lopputulos on yleensä vähemmän ammattilaisen näköinen. Hihaton paita, puntit kääritty ylös ja valkoiseksi rasvattu iho. Italiassa on vitsinä tarkistaa hihojen rusketusrajoista paljonko on treenattu. Mitä tiukempi raja, sitä enemmän on vietetty pyörän päällä... Multa saa näitä rajoja nyt hakea ylempää kuin olkavarresta, mutta siteeraan tallikaveriani Martaa: Jos urheilijan elämä on pelkkää urheilua, urheilussa ei ole mitään mieltä.

No sitten takaisin tavoitteisiin. Ei ole mikään yllätys eikä salaisuus että tavoitteenani on Rion olympialaiset 2016. Sinne treenataan suunnitelmallisesti ja pisteiden keruu alkaa 2015. Nyt jokainen teistä voi jo 15 euron panoksella jeesata valmistautumistani. Kiririnki tarjoaa penkkiurheilijoille kannustusväylän. Kiitän jo etukäteen kaikkia tukijoitani!

Lisää vauhdikkaita tunnelmia voi lukea Hevoskuurin nettisivuilta. Kannattaa rekisteröityä tilaajaksi sivuille! Sivuilla on paljon hyödyllistä ja mukavaa luettavaa mm ravinnosta.

Kesä on jo vierähtänyt elokuun puolelle. Pitkällä ollaan siis jo kilpailukalenterinkin osalta: kauden viimeisiä kisoja aletaan hiljalleen kahlaamaan. Tällä hetkellä olen treenijaksolla ja kisailen seuraavan kerran vasta elokuun loppupuolella. Alunperin suunnitelmiin kuulunut Route de France jäi ajamatta sattumien summan kautta: Thüringenin sairastelu kesti viikon ja palautumiseen oli annettava aikaa. Lisäksi tyttäreni syntymäpäiväjuhlat ajoittuu tälle ajankohdalle. Niistä en jää pois mistään hinnasta.

Käytännössä treenit valmistavat nyt syyskuun lopun MM-kilpailuihin, tämän kauden päätavoitteeseen. Hieman ketuttaa tuo Saksassa iskenyt vatsatauti ja sen päälle tullut flunssa. Todella vienyt aikaa toipua, pääosin siksi, koska jouduin kilpailemaan ollessani sairaana. Se ei ole fiksua, mutta tällä kertaa en saanut päättää asiasta ja sain keskeyttää kisan vasta viimeisinä päivinä. Muutaman kerran olen urani aikana tehnyt sen virheen, että olen treenannut sairaana tai aloittanut kovaa treenaamisen liian nopeasti sairastelun jälkeen. Siitä seurauksena ylirasitustila, jota ei kukaan liikkuja toivo. Nyt olen viikon aikana pakottanut itseni lepäämään ja nyt parin tiukemman treenipäivän jälkeen uskon, että olen valmis treenaamaan täysiä. Ylikunto iskee yleensä salakavalasti ja eipä sitä aina tunnista. Oman kropan tunteminen ja hyvä palautumisen seuranta on tärkeää. Itse käytän apuna kehon nestetasapainon ja leposykkeiden mittausta ja seurantaa.

Useampi viikko on vierähtänyt myös videokameran ja äänitysstudion äärellä. Eilen saatiin homma viimein purkkiin ja lopputulos aukeaa ihan tuota pikaa... Tästä lisää myöhemmin eli päivitetään pian.

Mutta nyt siis menossa treenijakso ja huomenna alkaa treenileiri. Sitä on odotettu! Nyt istun koneessa matkalla etelään kuumuuteen. Wattimittareiden lisäksi matkalaukussa on simmarit ja räpylät ja matkaseurana muksut ja mies eli eihän nyt sentään pelkkää urheilijan askeettista elämää.

Päivittelen reissusta vähän treenitunnelmia. Reilu 50 päivää MM-kisoihin... 

Thüringenin jälkeen

Viitisen päivää ehdin huilia kotona Giron jälkeen kun jo taas oli lento uuteen kohteeseen. Giron jälkeinen viikko on todellakin mennyt pelkästään lorviessa, palautellessa ja kesästä nauttien. Viikon etappiputki ei ole todellakaan mikään läpihuutojuttu ja kroppa onkin ilmoitellut mitä ihmeellisimmillä tavoilla levon tarpeesta. Mutta kauan ei tosiaan ehtinyt palautella kun oli jo taas lähdettävä töihin... Vaikka tunnen oman kuntoni, hieman kuitenkin jännitti miten kroppa reagoi tähän tiukkaan kisaputkeen.

Tällä kertaa lennettiin Saksaan, jossa ajettiin viikko Thuringen Rundfahrt-ajoa. Saavuimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, väsyneinä. Kaikilla alla aikainen herätys. Kaukana oli se Giro hekuma ja siellä saavutetun toisen sijan voittojuhla. Oltiin kaikki ihan loppu. Siinä missä itse nousin koneeseen kuudelta, lähti muu tiimi Italiasta autoilla samaan aikaan. Matkustelun jälkeen vielä pieni pyörittelylenkki ennen illallista. Täytyy sanoa, että kyllä sen jälkeen uni maistui! Onneksi seuraavana aamuna sai nukkua pitkään, kun kisat alkoivat vasta iltapäivällä.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Itä-Saksalaista maisemaa

Ensimmäinen etappi oli lyhyt, n. 64 km. Jalat oli ihan tönköt, halua mennä oli enemmän kuin kykyä. Giro ja matkustelu tosiaan painoi... Onneksi joukossa oli muitakin Giron ajaneita, joten vauhti pysyi maltillisena. Tai siltä se tuntui. Nyt vaikuttaa siltä, että meikäläisellä on vauhtisokeus. Vauhti oli repivää ja porukka tuli aika osissa maaliin. Osalla ajajista tuli limiitti täyteen, joten ollaan me aika kovaa kuitenkin menty sitten. Ei vaan tuntunut siltä. Olin 42. Saksalaisella tarkkuudella täällä otetaan sekunteja vaikka olisi tullut pääporukassa maaliin; jos menee nauhaksi, alkaa kello raksuttamaan. Siitä hyvästä sain -14 sekuntia. Nooooh, uusi päivä tulossa.

Tiimi lähdössä sunnuntai-illan lenkille. DS hassuttelee... ;)

Tiistaina toivoin, että jalat olisivat auenneet maanantain spurttailusta. Ja niinhän siinä kävi. Tiistaina kulki oikein ketterästi ja olin koko ajan kärjen mukana, aina keulilla. Kisojen pisin etappi, 120km. Taas ylös, alas, ylös, alas. Matkan aikana parin ajajan irtiotto ja sen annettiin mennä, se tulisi kuitenkin ylös. Niin kävi. Ja sitten alkoi tapahtua. Viimeinen kymppi ennen maalia ensin iskin minä, sitten Kupfernagel jne jne... Tuli alamäki, sata lasissa ja tiukka 90-mutka vasemmalle. Jarrua! Mukulakivi ja irtohiekkaa päällä. Alkoi kolisemaan ja samaan kasaan mentiin. Tunsin vain kun etukiekko lipesi alta, ei voinut kun toivoa pehmeää laskua. Äkkiä vaan ylös. En saanut ketjuja paikoilleen ja tuntui, että siinä meni ikuisuus ennen kuin pääsin pyörän päälle takaisin. Onni onnettomuudessa samassa kasassa oli muitakin ajajia ja pääsin Girossa tempon voittaneen Van Dijkin peesiin, joten ihan hyvää kyytiä noustiin pääporukkaa kohti. Yksi likka jätti liikaa rakoa ja putosin tästä imusta ja tulin jossain jengissä maaliin. Taas tyhmiä sekunteja tuli, mutta ei voi mitään. Eihän sitä kukaan halua kaatua. Onneksi säästyin isoilta kolhuilta: kyynärpää on auki ja reisi mustelmilla. Mutta muuten ihan jees olo. Pyörästä meni poljin mäsäksi. Aika hyvin osunut, jos saanut Timen halki. Noh, kalustoa on helppo uusia. Tiistaina käytiin taas untenmaille toivoen, että huomenna on parempi päivä.

Mukula + irtohiekka = pientä pintaremonttia

No ei ollut. Päinvastoin, tästä ne ongelmat vain alkoivat. Aamulla oli vaikeuksia herätä. Kun pääsin ylös, silmät oli ummessa ja vielä puoliltapäivinkin tuntui, että olisin vielä unessa. Nyt ei kyllä ole kaikki hyvin, mietin. Samalla toivoin, että tilanne paranisi ja yritin levätä kaikki mahdolliset hetket. Ruoka ei mennyt alas ja lähtöpaikalla musta alettiin jo olla huolissaan... Ei mitään, matkaan! Ensimmäisen parinkympin kohdalla aloin toivomaan, että aika kuluisi nopeasti. Joka ikistä lihasta särki kaulan lihaksia myöten. Siitä alkoi sinnittely, joka kesti n 30km ennen maalia kun iski huono olo. Siinä vaiheessa oli antauduttava ja annettava muiden mennä. Olin antanut kaikkeni mitä sinä päivänä pystyin. Mielessä kävi jo luovuttaminen, mutta onneksi sisu oli takataskussa mukana. Maalissa monta, monta minuuttia jäljessä. Mutta maalissa kuitenkin. Huonekaveri Scandolara oli kolmas, iloa tiimissä. Mutta Sarin kalpeat kasvot aiheutti huolta.... 

Ei mitään havaintoa, mitä on tapahtumassa.... Pelkkää väsymystä... kaatuminen.... nestehukka...  energiahukka... virus... mitä ihmettä? Taas ja jälleen kerran nukkumaan toivoen parempaa seuraavaa päivää.

Selviytymässä etapista...

Torstai on toivoa täynnä... Ja tempopäivä! 

Aamulla lepäiltiin ja syötiin hyvin, tempo oli vasta illalla. Olo oli kehno, toipilaana oltiin. Tiimissä kyllä mietittiin jaksanko pysyä hereillä tempon ajan, sen verran väsyneeltä näytin kuulemma. Syy sairasteluun selvisi, kun huonetoverini Valentina alkoi saamaan samoja oireita kun minä.... Joukossamme oli tunkeilija, virus. Toivottavasti kuitenkin vain pieni...

Ilta tuli ja lähdin tempoon. Ihan ok, ei mitään suurempaa ongelmaa. Vauhtia olisi tietysti pitänyt normaalioloissa olla enemmän mutta nyt mentiin sillä kunnolla mikä oli. Maalissa minulla oli sen hetken paras aika ja pääsin kököttämään "hot seat"-penkille eli johtajan pallille. Siellä menikin hyvän aikaa, kunnes joku rikkoi aikani. Olin lopulta 24. ja täytyy sanoa, että tyytyväinen suoritukseen. Jos olisin terve ja priimaiskussa, olisin kyllä tuloksesta huolissani. Huolissani nimenomaan ajasta, jolla jäin yli 2 minuuttia voittajasta. Eipä voi mitään. Täytyy vaan todeta että tämä etappi meni kipeänä ja on keskityttävä jo nyt ajatuksissa eteenpäin. Tottakai loppupäivät taistellaan, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ja töitä oli luvassa: Tatiana nousi kolmanneksi ja meidän tehtävä on auttaa häntä nousemaan vielä ylöspäin.

Perjantai valkeni taas usvaisissa merkeissä. Väsynyt, väsynyt, väsynyt.... Tuntui, ettei ollut missään enää mitään mieltä ja kolme tiukkaa päivää olisi vielä edessä. Sairaana on todella hankala löytää motivaatiota kisata kun tietää, mitä vauhtia muut menee. Kotioloissa olo olisi jo ok, kun saisi levätä eikä olisi koko ajan tehtävä huipputulosta. 

Perjantaina ajettiin siis taas yhteislähtöä, n. 25 km:n kiepillä neljästi. Iltapäivälähtö antoi hieman pelivaraa huilimiselle.

Mutta kaukana oli se maanantain vauhtisokeus. Perjantai oli vaikea päivä. Putosin heti ekan kierroksen jälkeen, nyt ei toimi mikään. Ei mukulalla, mäessä eikä tasasella. Voi että miten turhauttava tunne! Onneksi ympärillä oli muitakin ja köröttelin maaliin 10 muun kuskin kanssa. Aika haipakkaa mekin mentiin, sillä meillä oli keskari 37kmh. Sijasta 25 alkaen porukka jäi kärjelle yli 12 minuuttia! Valentina oli jälleen kolmas, joten jotain iloakin päivään. Pari päivää "enää" jäljellä. Tässä vaiheessa mietin meneeköhän koko reissu pelkäksi selvitymiseksi. En ole näin kömpelösti ajanut miesmuistiin. Tähän asti tehdyt johtopäätökset: älä lähde etapeille viikko Giron jälkeen, älä vedä kaikkia kisoja samassa kuussa jos et ole koko keväänä kisannut, äläkä todellakaan kilpaile sairaana (jep).

Lauantaina palelsi aamusta asti ja lähdössä 32 asteen helle tuntui -10 pakkaselta. Mitä ihmettä nyt?! Jouduin jättämään leikin kesken ja keskeytin ajon. Heikko olo, eikä jaksanut mukana. Ei ollut mitään järkeä kinkata joukon perällä tietäen että seuraavana päivänä olisi taas sama juttu edessä. Illalla sitten iski flunssa. Hienoa! Tämähän tästä vielä puuttui... ja ei mikään ihme, ettei koko viikkoon ole kulkenut jos vielä tällainen lensunkin siellä kropassa muhi. Se selittää aamuisen viluisuuden tunteen.

Mitäs nyt? No nyt ainakin levätään hetki ja parannellaan nämä kaikki pöpöt pois. Sitten aloitetaan uusi kausi kohti syyskuun MM-kisoja. Luvassa vielä muutama etappi ja treenileiri.

Etappien jälkeen lentokentän hotellissa odotti lämmin kylpy. Relax ja kohti uusia haasteita!

Giron tunnelmia

Italian ympäriajo eli Giro Rosa on ajettu. Reilu viikko meni mahdottoman nopeasti, eikä siinä juurikaan ehtinyt blogia päivittämään. Päivät kulkivat melko samanlaisesti; aamupalalle, kisapaikalle, kisat, siirtymät autolla, hieronta, syömään ja nukkumaan. Siirtymät kisojen jälkeen olivat todella pitkiä, 200-600km, ja ei autossa istuminen ainakaan palautumista edistänyt.

Irtiotossa 6. etapilla. 60 km irtiottoa päättyi 10 km ennen maalia. Taskussa päivän sprinttivoitto.

Kahdeksan etappia ajettiin huikeassa helteessä; lämpöä oli päivittäin vähintään 32, enintään 42. Etapit käynnistyi heti hyvin ja aloitusetapilla vedin joukkuetoverilleni mäkipaidan ja olin itse tässä mäkikirissä neljäs. Saimme heti mäkipaidan lisäksi myös parhaan italialaisen ajajan paidan.

Näin jälkikäteen muisteltuna en edes muista miten kaikki etapit kulkivat, mutta päällimmäisenä jäi mieleen perjantain oma yli 60 km:n irtiotto 8 muun ajajan kanssa ja kaksi välikirivoittoa ja yksi toinen sija. Samalta päivältä pääsin palkintopallille pokkaamaan päivän sprinttikuningatarvoittoa. Toinen merkittävä henkilökohtainen tulos tuli viimeiseltä etapilta, aika-ajosta, jossa olin 29.

Valmistautumassa tempoon Suomen mestarin ajoasussa.

Giro oli aivan mahtava; fiilis, ihmiset, kaikki! Tiimimme Tatiana Guderzo oli toinen lopputuloksissa ja sitähän juhlittiin sitten sunnuntaina!! Oli huikeata saada tehdä työtä huipputiimissä. Vaikka raskasta ajoittain olikin, yhteishenki joukkueessamme sai kaiken tuntumaan paljon helpommalta.

Nyt vedän viikon vähän rennommin ja sitten onkin taas jo aika pakata laukut. Laukut, jotka oikeastaan ovat kokoajan lähtövalmiina... Seuraavaksi suuntana Saksa. Thüringen Rundfahrt ajetaan 15.-21.7.

Eilen ajettiin SM-kisat henkilökohtaisessa aika-ajossa. Sain soviteltua asiat niin, että ehdin ajamaan tempon ennen lähtöäni Italiaan. Kisavalmistelut on mennyt ihan Giron ehdoilla ja tempoon valmistautuminen on jäänyt vähemmälle. Siinä mielessä tosi harmi, että kisat ovat näin myöhään ja yhteislähtökin jäi nyt sitten ajamatta. Tällä hetkellä Porissa vedetään maantiekisa ja itse istun Riikan kentällä naputtelemassa padia ja odottelen jatkolentoa Bariin. Porista Bariin.... ;)

Voitto tuli kotiin temposta ja tiimille tuli kiire laittaa tempohaalari painoon uusin mestaruusvärein. Uutta haalaria saan sovitella päälle ensi viikolla Giron vikalla etapilla. Tiiimillämme on nyt kolme aika-ajon mestaruutta; Italia, Venäjä ja Suomi. Tulee olemaan varmasti komea jono kun pääsemme ajamaan joukkuetempoa. :)

Huomenna starttaa siis Italian ympäriajo Barista. Montasataa kilsaa pyörän päällä ja autossa on ensi viikon ohjelma tiivistettynä. Siirtymiä tulee olemaan melkoisesti kun Etelä-Italiasta siirrytään päivä kerrallaan kohti pohjoista. Ensimmäiset päivät mennään tasaisempaa ja sen jälkeen alkavat sitten mäkietapit. Giro on kuuluisa siitä, että palautukset tehdään autossa. Hotelleille ehditään juuri illalliselle ja nukkumaan. Tänään pitäisi olla tiimiesittely, toivottavasti olen itse silloin jo perillä.

Mielenkiintoinen viikko edessä. Jos aikataulu ja yhteydet sallivat, päivitän blogia. Muutoin somesta tilannepäivitykset ja blogi sitten viimeistään kotiuduttuani. Netistä löytyy streamit kisojen seuraamiseen. Tutkikaapas tämä läpi:

http://www.podiumcafe.com/2013/6/28/4474004/how-to-follow-the-2013-giro-rosa

http://www.girorosa.it/

Lauantaina alkoi ensimmäinen etappi Giro del Trentinosta. Aamusta lähdettiin reilun 11km:n pituiseen joukkueaika-ajoon. Reitti lähti heti noin parin kilsan nousuun. Tämän jälkeen ajettiin viitisen kilometriä suhteellisen tasaista ja lopussa odotti vielä nelisen kilsaa jyrkkää, n 13% nousua. Raateleva reitti. Matkaan lähdettiin todella vahvoilla fiiliksillä; tiesimme että voimme olla korkealla lopputuloksissa. Loppumäkeen mennessä olimme ajaneet aivan äärettömän lujaa, sillä johdimme ylivoimaisesti. Viimeisessä nousussa kuuden ajajan joukkueemme oli hajonnut enää kolmen ajajan ryhmäksi; minä, Tatiana Guderzo ja Tatiana Antoshina. Nyt ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jaksaa loppuun asti ja täysiä, sillä joukkueen loppuaika mitataan kolmannesta maaliintulleesta ajajasta.

Ryhmähenki oli aivan mieletön. Tulimme maaliin ja kaiuttimista kuului: Il nuovo migliore tempo!!!! Eli paras aika. Mahtavaa, mahtavaa, mahtavaa! Tunne oli aivan mieletön! Maaliin oli tulematta enää muutama tiimi... Jännitys tiivistyi. Joukkueaika-ajon hallitseva maailmanmestari Lululemon Specialized meni ohi vaivaisella 79 sadasosasekunnilla! Voittajatiimi BePink meni sekin vielä ohi, en tosin tiedä tarkkaan mikä oli heidän aikansa. Mutta tiukaksi meni... Joka tapauksessa palkintopallille kivuttiin, olimme KOLMANSIA! Yhteistuloksissa olin 9.

Tiimi presentaatio

Iltapäivällä ajettiin toinen etappi, noin 90km pituinen yhteislähtö. Kisa alkoi kevyen tuntuisesti ja olin koko ajan vahvasti mukana kärjessä ja irtiotoissa. Peli ratkesi kuitenkin vasta viimeisessä mäessä, 10km ennen maalia. Porukka hajosi ryhmiin ja olin maalissa 18. heti irtiottoryhmän jälkeen. Tyytyväinen olo. Lopputuloksissa nousin sijalle 8. 

Päivä oli pitkä ja rankka, mutta aivan mielettömän hieno! Sitä tunteiden määrää ei pysty kuvaamaan. Minulla on aivan järjettömän hieno tiimi, suuri kiitos siitä! 

Sunnuntaina oli vuorossa kolmas ja samalla Giron viimeinen etappi. Ajoimme n 15 km:n pituista kierrosta kuudesti. Olin mukana ensimmäisessä irtiottoryhmässä, joka ei kuitenkaan pysynyt irti loppuun asti. Pian ylösajon jälkeen lähti toinen porukka, jossa oli Scandolara mukana. Ok, ei muuta kuin pitämään huoli, että pysyvät irti.

Ongelmaksi muodostui se, ettemme voineet antaa irtiottoryhmän päästä liian kauas, koska toinen ja kolmas aikamme oli vaarassa. Siispä vetohommiin. Neonkeltaista eturiviin ja johan rako pieneni. Maalissa olin itse 20., Valentina 3. Ja lopputuloksissa Guderzo 2., Antoshina 3., minä 13. Rautainen juttu, täytyy sanoa. Erittäin väsynyt, mutta super-tyytyväinen fiilis myös sen puolesta, että yli 120 starttaajan joukosta vain osa pääsi maaliin:

Ilma oli aivan mielettömän kuuma ja mäissä suorastaan polttava. Kuumuus ja raskas rata pudotti ajajia yksi toisensa jälkeen ulos pelistä. DNF tuli monen ajajan lopputuloksiin ja sunnuntaina maalissa meitä oli enää 47 ajajaa.

Minä ja Valentina ennen lähtöä.

Tästä edetään kohti Giro Rosaa eli Italian ympäriajoa. Kisat pidetään 30.6.-7.7. Sattumoisin Suomen mestaruuksista taistellaan samalla ajankohdalla. UCI on määrännyt kansalliset mestaruuskisat juhannusviikolle... Suomi on ainoa maa, joka tekee toisin. Tällä tavalla menetämme tärkeitä ranking-pisteitä ja lisäksi ammattilaiset eivät pääse mittelöimään suomen mestaruuksista. Järjetöntä! Toivotaan nyt, että tämä on viimeinen kerta kun tätä asiaa tarvitsee päivitellä ja ensi vuonna kisat pidettäisiin silloin kuin pitääkin. SM-arvo pitää säilyttää ja se täyttyy vain kansallisen lajiliiton määräämänä ajankohtana, SM-arvoisella radalla ja -matkalla.

Nyt niitä uutisia mitä olen luvannut laittaa: 

Olen tällä hetkellä Italiassa valmistautumassa Italian ympäriajoon, mutta myöskin siksi, että perjantaina allekirjoitin ammattilaissopimuksen uuden tiimini kanssa. Nykyinen tiimini on MCipollini Giordana Galassia, yksi naispyöräilyn top-tiimeistä. Sain tallilta tarjouksen ollessani Ranskassa etapeilla toukokuussa. He näkivät ajoni ja se vakuutti heidät.

MCipollini Giordana on italialainen tiimi, jolla on myös miesten Continental-tiimi. Osittain juuri tämän miesten tiimin ollessa mukana kuvioissa asiat sujuvat ihan eri sykkeellä kuin normaalisti. Tekemisessä on rutiininomainen laatu, josta ei tingitä. Mitään ei tehdä "sinnepäin".

Homma on lähtenyt käyntiin mahtavasti: mitään ei jätetty neuvotteluissa epäselväksi ja velvollisuudet ja mahdollisuudet on nyt selkeät. Pidän erityisen tärkeänä sitä, että asiat sujuvat tiimissä ammattimaisesti alusta loppuun asti. Tiimiä johtaa itsekin muutama vuosi sitten ammattilaisena ajanut raudan kova nainen. On tärkeää, että tiimin johdossa tiedetään, mitä naispyöräilijänä oleminen vaatii. Myös selkeä kisakalenteri on ehdoton valmistautumisessa. Nämä kaikki on nyt kunnossa. 

Perjantaina käytiin pyörätehtaalla, vaatetehtaalla ja kenkätehtaalla. Mitattiin ja mitattiin. lähdin orpona reissuun pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, takaisin mennessä pitää varmaan varautua ylipainoon. Vaikka monta ammattilaistiimiä olen jo ehtinyt urallani näkemään, en ole vastaavaa kokenut.... Hämmästyttävää.

Saimme myös omien mittojen mukaiset "lentosukat" eli palautumista vauhdittavat tukisukat. Sukat meille sponsoroi Bee1. 

Lauantaina ajettiin tiimin yhteistyökumppaneiden järjestämän kuntotapahtuman Gran Fondo Eddy Merckx:in avajais- ja VIP-tapahtuma. Paikalla oli pääsponsorimme, Cipollini-pyörille nimensä antanut, takavuosien maailmanmestari Mario Cipollini. Oli kunnia tavata tämä legendaarinen kirimies sekä vielä legendaarisempi ;) Eddy Merckx, jonka kanssa pääsin vaihtamaan muutaman sanasen. :) Päivän päätteeksi illallistettiin vielä porukalla gaalassa. 

Sunnuntaina oli varsinainen kuntotapahtuma. Lähes 3000 nousumetriä ja 140km poljettavaa. Polkijoita tapahtumaan on ilmoittautunut about 1900 ajajaa. 

Huikea tapahtuma, mahtavat maastot ja erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Kuntoilijat ovat täällä Italiassa aivan äärimmäisen hyvässä kunnossa ja harjoittelumäärät vastaavat valehtelematta kilpakuskeja. Italialaisilla kuntoilijoilla on se tapa, että lajiin satsataan ihan kaikki mahdollinen. Vaikka taso olisi "sunnuntaipyöräilijä", tehdään täällä kaikki sen eteen, että kunto on kova ja vähintäänkin näytetään ammattilaisilta. Heti lähdöstä aletaan ajamaan kovaa ja kaikki haluavat voittaa, vaikka kunto olisi mikä. On hienoa nähdä itsestään huolta pitäviä ihmisiä, joille pyöräily on elämäntapa. Huikeaa oli myös se, että Eddy Merckx ajoi kärkiryhmässä reilu 30km, jopa ensimmäisen reilun kilsan pituisen mäen. Siinä on monelle nykynuorelle esimerkkiä... ;)

Huikeinta reitissä oli viimeinen 16km:n nousu. Noin 12% jyrkkyinen mäki laittoi kyllä jalkoihin happoja. ;)

Pyöräilyn jälkeen oli riso party finale eli syötiin juhlateltassa risotot, parmankinkut ynnämuut ja sieltä sitten nokka kohti tiimin kämppää.

Tällä viikolla alkoi pienimuotoinen boot camp ja siirryin treenaamaan ystäväni, tallikaverini Valentinan luokse muutamaksi päiväksi. Teemme kovat treenit ds:n (direjohdolla ja suunnittelemme jo kovasti Giroa... Pyöräilyn lomassa olen oppinut jo paljon uutta Veronan alueesta, paikallisesta viinistä ja oliiviöljystä. Asioita, joita ei oppikirjoista löydä. Olen menettänyt sydämeni alueelle ja ihmisille!

Homma jatkuu tästä siis kisoihin. Uudet tallikaverit on jo ehtinyt saavuttaa jos jonkinmoista sijoitusta ja voittoa tällä kaudella. Mahtavaa liittyä heihin! Aivan loistotyyppejä kaikin puolin! Leirityksen jälkeen ajamme ensi viikonloppuna Giro del Trentino-ajon. Sieltä odotan tietysti sijoittumista mutta erityisen innoissani olen joukkueaika-ajosta, joka ajetaan avausetapilla lauantaiaamuna. Tiimi on nyt kova. Vihdoin voin keskittyä oleelliseen eli ajamiseen. 

Kesä etenee kuumissa merkeissä: säät suosii ja tilanne on muutenkin hyvin polttava. Kauden suuret etappiajot lähenevät: Giro d´Italia, Ranskan ympäriajo yms yms. Valmistautuminen on sujunut oikein hyvin. Kirjoitan lisää tästä aiheesta seuraavassa tekstissä ensi viikolla.

Tiistaina kävin noutamassa Giro d´Espoossa voittamani rosa-paidan. Samalla laukkuun pakattiin kotiinviemisiksi tuhti annos Enervit-urheiluravinteita kesälle. Nyt on takataskut ja pullot täynnä hyvää tavaraa. Suosittelen lämpimästi Enervit-tuotteita! Kyseessä erittäin laadukas tuotesarja, jota käytän päivittäin lenkeillä, kisoissa, tankkauksessa ja palautumisessa. All in one.

Torstaina ilmestyneessä Pyöräily ja Triathlon -lehdessä on iso juttu Cycling Team Moimoimoin valmistautumisesta elokuussa pidettäviin Haute Route-pyöräilytapahtumaan. Toimin tiimin valmentajana ja artikkelissa juttua myös meikäläisestä ja vinkkejä kuntoilijoille. Nyt kaikki siis kipinkapin lähimpään marketiin ostamaan lehti omaksi, lehti on myynnissä ensi viikon alusta alkaen. Samoissa kansissa paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa, hyviä lukuhetkiä!

Sunnuntaina ajettiin Giro d´Espoo. Giron reitti on todella upea; saimme polkea mahtavissa maisemissa Westendissä, Soukassa, Kirkkonummella, Veikkolassa ja lopuksi kierrettiin Bodomin mahtimaisemien siivittämänä Jorvin mäen kautta takaisin lähtö-maalialueelle Tapiolaan Barona-Areenalle. Yksi kauneimmista reiteistä pääkaupunkiseudulla. Sää oli tapahtumapäivänä melkoisen haastava, sillä tuuli oli kova ja sadettakin saatiin loppuosassa reittiä Veikkolan kohdalla. No kyllä sitä aurinkoakin riitti ja kuivana maaliin.
Ns. kuntoajo sisälsi kilpasarjojen kisan naisille ja miehille, kaikki kuitenkin starttasi yhdessä. Masalan jälkeen porukasta erkaantui 7 miesajajan ryhmä, joka meni omia menojaan maaliin asti. Ei niin kaukana kuitenkaan; n. 5 minuutin päässä meistä. Ajelin pääporukassa maaliin ja voitin naisten lähdön. Erittäin kiva ajo ja hyvin järjestetty, olen tyytyväinen että sain olla mukana starttaamassa ja kantamassa korteni kekoon pyöräilyn puolesta.

Giro d´Espoon kyltit perjantaina vielä menossa reitille

Odottelemassa lähtöä

 

Ennen kaikkea olen ylpeä kaikista niistä lähes 1500 polkijasta, jotka tulivat kokeilemaan kuntoaan haastavalle reitille! Olen ylpeä kaikista niistä omista valmennettavistani, jotka ovat treenanneet tapahtumaan joko pää- tai välitavoitteenaan. Mahtavaa te! Juuri näin pitää itsensä laittaa likoon: kokeilla mihin omat rahkeet riittävät ja asettaa taas uusia tavoitteita nimenomaan itseään vastaan. Monelle maaliinpääseminen oli tavoite ja lopulta juuri se maaliviivan ylitys sai fiilikset kattoon ja ihon kananlihalle. Liikunnan huumaa parhaimmillaan! Pyöräily on todella nostamassa päätään kansan keskuudessa ja on upeaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa saadaan samalla näkyvyyttä lajillemme! Tarvitsemme juuri näitä intohimoisesti pyöräilyä harrastavia. Tarvitsemme myös julkisia henkilöitä pyöräilemään. Kiitos hyvästä (pyöräily)julkisuuskuvasta, ministeri Alexander Stubb.

Hyvillä fiiliksillä eteenpäin kohti uutta, lämmintä viikkoa. Hellettä on luvassa ja mikäs sen parempi sää pyöräilylle! Aloitin viikon hieronnalla -jalat mureiksi. :) Sitten alkaa treeni kohti etappeja, joita on kesäkuussa luvassa kaksi.

Kisaviikko

Matka alkoi torstaina klo 5.00. Äitini odotti jo autossa pihalla, valmiina viemään kentälle. Äiti on kyllä ihan paras! Ei ole kellonaikaa jolloin äiti ei auttaisi. En turhaan korosta tukijoukkojen tärkeyttä. Aikaiset aamulennot on kyllä tosi raskaita kun joutuu heräämään jo aamuyöstä. Mutta joskus ei vain voi valita vaan perillä pitää olla aikaisin, kuten nyt.

Matka on ollut varsin värikäs. 

Kone oli harvinaisen tyhjä. Sai sentään nukuttua pois hieman vajaaksi jäänyttä yöunta. Hyvä niin. Vaihdossa Oslossa koko koneellinen pyöri kentän käytävää edes takaisin etsiessään kansainvälisten lentojen vaihtoa. Kyltit ohjasi jonnekin ihan muualle ja lopulta kierrettiin samaa kehää ympäri. Ei löytynyt reittiä ennen kuin kysyttiin. Ja kun sitten löydettiin oikea ovi, kyltin mukaan ovi avataan klo 7:30, eli parinkymmenen minuutin päästä. No mutta onneksi ei ollut kiire! Jos olisi ollut nopea vaihto, olisi pitänyt kuulemma mennä ensin laukkuhihnojen ohi ulos, takaisin terminaaliin ja turvatarkastuksen läpi taas sisään. Aika hassua toimintaa, vieläpä Norjassa! Jotenkin tämän tyyppinen toiminta olisi helpommin yhdistettävissä esim Etelä-Eurooppalaiseen ympäristöön. Siinä sitten porukalla odotettiin ja jonotettiin ajankuluksi vielä vessaankin, joita -yllätys, yllätys- oli vain yksi! Koomista! Onko tämä nyt sitä kuuluisaa norjalaisvitsiä?

Aamupalasta oli jo monta tuntia, joten oli aika topata kahville. Norjalaista cappuccinoa! No sitä se kyllä oli! Puhelin ilmoitti vielä "ei verkkoa", mutta maksullinen netti löytyi täysillä palkeilla. Jotenkin oli kyllä nauru herkässä. Onneksi jatkolento oli jo lähtövalmiina.

Nice is nice!

Nizzassa odottelin aikani tiimiä. Siinä istuskellessa hyökkäsi yhtäkkiä paparazzi-ryhmä esiin. Kamala ryysis ja hässäkkä, joku -ilmeisesti kiinalainen- julkkis saapui paikalle. Kaikenlaista sitä tapahtuukin!

Ja kaikenlaista tapahtui reilun 400km:n automatkalla. Puhelin soi kiivaasti: kisat oli peruttu! Ei voi olla totta!!!! Päätimme kuitenkin mennä kisapaikalle kuulemaan mitä tapahtuu. Kisat oli tosiaan peruttu järjestäjien ja poliisien erimielisyyksien takia. Seuraavana aamupäivänä luvattiin kokoontua aiheesta uudestaan, mutta aloitus siirtyisi ainakin päivällä.

Ollaan siis Etelä-Ranskassa Languedoc-Roussillon -maakunnassa ajamassa kuuden päivän etappiajoa. Perjantaina tuli vahvistus, että kisat käynnistetään, mutta suoraan toisesta etapista. Eihän siinä mitään, pääasia että pääsee ajamaan ja kyllä viidessä päivässä tulee jo hyvä kisa. Olisihan se ollut aikamoista matkustaa 15 tuntia tyhjän takia. 

Kisaprofiili on hurja, ja varsinkin sunnuntain kolme Hors Categorie-nousua kutkuttavat jalkoja jo kovasti. Mäkeä siis luvassa. Tästä alkaakin sitten kauden tosikisat: alkukauden tasamaan kisat jää taakse ja alkaa isot etapit ja nousut. Tarvitaan kiipijän jalkaa.

Perjantai-iltana oli vielä epävarmuutta kisojen turvallisuudesta poliisimäärän ja ensiapuryhmän ollessa pienempi kuin tarvis. Näin ollen lauantaina päätettiin lähteä ajamaan kisa ja katsoa miten järjestelyt kulkevat. Jos turvallisuudessa on aukkoja, ei sunnuntaina enää startattaisi. Kaksi tiimiä teki tämän päätöksen jo lauantaina ja lähti kotiin.

Kisat alkaa

Lauantaiaamu valkeni ja kisat lähenivät. Tunti ennen starttia päätettiin startata. Edessä oli yksi kolmos kategorian ja kaksi kakkos kategorian mäkeä ja matkaa reipas 120km. Ensimmäiseen mäkikiriin en osallistunut ollenkaan. Olin hieman epävarma omasta kunnostani ja jalkojen yhteistyöstä pitkän kisatauon jälkeen. Alku lähti kuitenkin hyvin liikkeelle ja rohkaistuin kokeilemaan seuraavaa mäkispurttia. Olin viides. Samoin seuraavassa mäkikirissä. Hienoa! Viimeisessä mäessä saimme parinkymmenen ajajan porukan irti ja vetoa riitti; kokoajan joku yritti vielä siitäkin irti. Päälle vielä älytön tuuli. Kymppi ennen maalia tulimme ylös ja homma jäi massakiriin. Olin tosi hyvin sijoittunut loppukiriin, mutta viimeisessä mutkassa edessäni kaaduttiin ja vauhti hidastui niin, ettei loppukiriin ollut enää asiaa. Kisan voitti tiimimme Marta Bastianelli. Itse olin lopulta 24. Olen tyytyväinen! Siitä oli hyvä jatkaa kohti sunnuntain etappia, odotettavissa 3 Hors Categorie -nousua ja mäkimaali! Me like!

Lunta!

Sunnuntain kisa alkoi aurinkoisissa ja lämpimissä merkeissä. Kaikki odottivat mäkiä, ja alussa mentiinkin sprintin jälkeen melko leppoisasti. Hurja tuuli hidasti vielä vauhtia. Kaikki tiesivät mitä on tulossa: 4 mäkikiriä, joista kolme vikaa Hors Categorie-nousuja. Ei todellakaan mikään helppo pala kun laitetaan vielä matkaksi 123,5 km plus 7 km neutraalia. Eikä kukaan ilman verryttelyä lähde matkaan... 

Vajaassa viidessä tunnissa kivuttiin 3000m. Toinen mäki eli ensimmäinen HC ratkaisi kisan. Irtiottoporukka irtaantui luonnollisesti 12km:n nousussa. Itse olin mukana tässä porukassa mäen puoliväliin asti. Tässä vaiheessa eroa takana tuleviin oli jo 3min. Sitten alkoi kirraamaan ja loppui rytmi. Tämä oli odotettavissa, selvästi kisan puutetta. No, täällä sitä ollaan! Jäin hetkeksi yksin, kunnes mäen päällä takana tuleva porukka nousi ylös. Siellä oli mm. myös avausetapilla mäkipaidan saanut Scandolara. Kova porukka siis. Rakoa tuli reippaasti ja nopeasti ja maaliin tuli jokainen yksitellen. Kärki oli revitellyt tosissaan. Emma Pooley voitti ja Fabiana Luperini toinen.

Maaliin tultiin hiihtokeskukseen, jossa oli vielä lunta! Sadetta, tuulta mutta myös aurinkoa mahtui tähän raatelevaan päivään. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään piti ajaa kisaa Pyynikillä, mutta hieman erilaiset mäet muutti suunnitelmat ;)

Kasa!

Maanantaina lähdettiin liikkeelle mäen päältä, tai paremmin vuorilta. Korkeutta oli noin 800m ja lämpöä vaivaiset 5 astetta!!!! Paketoin itseni täyteen kuteita ja koska tiimillä ei ollut antaa tarpeeksi vaatetta, jouduin laittamaan omia vaatteitani tiimikamojen alle ettei väärät logot näy. Tiesin, että jos lämpö nousee, en saa niitä pois. Virhe. Alas tultaessa oltiin loppupäivä sitten hellelukemissa. Kuuma oli, mutta yritin ajatella positiivisesti ja otin sen detoxina ;). Sitten päästiin noin puoliväliin kun tuli kasa ja tottakai meikäläinen siellä mukana. Voi samperi! Siinä sitten avattiin solmuja ja lähdettiin matkaan kunnes huomasin että kiekossa on jotain mätää. Ei muuta kuin pysähtymään ja näpertämään pyörää kuntoon. Taas meni aikaa hukkaan ja porukka jo pitkällä. Siinä takaisin kiriessä meni kyllä lohduttoman paljon voimaa hukkaan ja kun alkoi mäki ja siinä ne irtiottorepimiset, sanoi jalat seis. Ei riittänyt puhti enää. Valitettavasti tämä kuuluu pyöräilyyn ja varsinkin etapeilla voi päivät olla ihan erilaiset. Tälle päivälle tuli kasa ja se ratkaisi omalla kohdallani paljon. Tässä vaiheessa on tärkeä alkaa keskittymään seuraavaan päivään.

ITT

Tiistaina heräsimme vihdoin hyvästä sängystä, hyvin syöneinä. Koko viikon olemme olleet eri camping-alueilla ja nukkuneet kapeilla ja kovilla sängyillä. 

Mökin vessasta löytyi kavereita. "Only in women cycling"

This is only possible in women cycling on lause, joka on ollut huulilla tällä viikolla tiiviisti. Ensimmäisessä majapaikassa löysimme vessanpöntöstä etanoita!!! Koko viikko on syöty ylikypsää makaronia ja kanaa. Joka päivä! Maanantai-iltana teimme protestin ja vaadimme jotain muuta. 

Pääsimme hotelliin. Huh miten luksusta! Muutaman savimajayön jälkeen hotelli, pyyhkeet ja wifi tuntuu todellakin yleelliseltä. Koska järjestäjät yrittivät pompottaa meitä sinne sun tänne raskaan kisan jälkeen nousi tiimissä mekkala ja vaadimme yösijaa heti eikä kohta. Nyt jokaisella on oma huone, mutta eiköhän vielä yhdeksi yöksi meitä viedä taas retkeilemään... ;)

Oli vuorossa toiseksi viimeinen etappi, tempo. Jännittävintä koko päivässä oli se, miten saisin aika-ajopyörän. Oma tiimini oli lähtenyt liikkeelle vajaalla varustuksella eikä pyöriä ollut tarpeeksi. Olen ajanut koko viikon yksillä ajoasuilla, numeroa liian pienet. No mutta, en suinkaan lähde soitellen sotaan, vaan aina löytyy varasuunnitelma: sain lainattua TT-pyörän toiselta tiimiltä. Jos ei itse tee, niin tekemättä jää.

Tiistaina päivä alkoi leppoisasti odotellessa iltapäivän kisaa. Sain tosiaan TT-pyörän toiselta tiimiltä ja pääsin ajamaan kisaa lähemmäs samanvertaisena muiden kanssa. Alkulämmittelyssä tuntui siltä, että jalat aukesi. Hyvä. Tempo oli siis pitkä, lähes 30km. Alku meni mukavasti myötätuulessa mutta kympin jälkeen käännyttiin toiseen suuntaan ja se tiesi vasta- ja sivutuulta. Ja ei mitään pientä virettä, oli kyllä hurja tuuli! Mielestäni ajo sujui ihan hyvin ja sain puristettua sopivasti itsestäni irti. Ei mitään lentokuntoa vielä, mutta hyvällä mallilla.

Lopputuloksissa olin ajallani 21. ja samalla tiimini toiseksi paras. Mahtava tulos vaikka itse sanonkin; taakse jäi sellaisia nimiä että on syytä olla iloinen.

Viimeinen etappi

Keskiviikkona lähdettiin kisojen viimeiselle etapille. Asuttiin taas mökeissä keskellä ei mitään. Samaan parakkiin ahdettiin koko tiimi. Only in women cycling

Kuusi naista samassa mökissä, yhdellä suihkulla. Tässä ei paljon kääntyillä...

Laukkua toisen perään ja päällekkäin

Tässä vaiheessa pahoitteluni fontin hyppimisestä eri kokoon. En osaa sanoa mikä on syynä. 

Keskiviikkona ajettiin 117km jälleen hurjassa tuulessa. Lähtö ja maali oli yhdessä Ranskan vanhimmista kaupungeista Bezierissä. Matkalla kivuttiin yksi parin kilsan mäki. Mäki ei itsessään ollut paha, mutta järkyttävän kova tuuli puhalsi sivusta ja riuhtoi meitä puolelta toiselle. Oli todella pidettävä huolta että pysyi edes pystyssä. Tuuli hajotti porukan jo alkukilometreillä, jolloin ryhmästä irtosi neljän hengen irtiottoporukka. Irtiotto säilyi loppuun asti. Päivä tuntui tuulessa ajaessamme todella pitkältä. Välillä heiluttiin sinne tänne ja ajoittain tielle putosi isoja oksia puista. Melko vaarallinen päivä. Maaliin tulin pääporukan mukana ja olin 28. Lopputuloksissa olin 32.

Kaiken kaikkiaan koko viikko meni oikein hyvin. Ensimmäinen oikea kisa tällä kaudella ja hyvin kulki. Ollaan oikealla tiellä. Vahvan suorituksen perusteella sain monta tarjousta tallipaikasta jo ensi kaudelle. Ja mikä tärkeintä, vahvistuksen tämän vuoden Giro d' Italiaan osallistumisesta. 

Sunnuntaina ajetaan koti-Suomessa Giro d'Espoo, tervetuloa moikkaamaan! Ensi viikolla kerron lisää tulevista tapahtumista ja uutisista. Ja myös sen mitä muuta tällä viikolla tapahtui. Pysy linjoilla!