Thüringenin jälkeen

Viitisen päivää ehdin huilia kotona Giron jälkeen kun jo taas oli lento uuteen kohteeseen. Giron jälkeinen viikko on todellakin mennyt pelkästään lorviessa, palautellessa ja kesästä nauttien. Viikon etappiputki ei ole todellakaan mikään läpihuutojuttu ja kroppa onkin ilmoitellut mitä ihmeellisimmillä tavoilla levon tarpeesta. Mutta kauan ei tosiaan ehtinyt palautella kun oli jo taas lähdettävä töihin... Vaikka tunnen oman kuntoni, hieman kuitenkin jännitti miten kroppa reagoi tähän tiukkaan kisaputkeen.

Tällä kertaa lennettiin Saksaan, jossa ajettiin viikko Thuringen Rundfahrt-ajoa. Saavuimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, väsyneinä. Kaikilla alla aikainen herätys. Kaukana oli se Giro hekuma ja siellä saavutetun toisen sijan voittojuhla. Oltiin kaikki ihan loppu. Siinä missä itse nousin koneeseen kuudelta, lähti muu tiimi Italiasta autoilla samaan aikaan. Matkustelun jälkeen vielä pieni pyörittelylenkki ennen illallista. Täytyy sanoa, että kyllä sen jälkeen uni maistui! Onneksi seuraavana aamuna sai nukkua pitkään, kun kisat alkoivat vasta iltapäivällä.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Itä-Saksalaista maisemaa

Ensimmäinen etappi oli lyhyt, n. 64 km. Jalat oli ihan tönköt, halua mennä oli enemmän kuin kykyä. Giro ja matkustelu tosiaan painoi... Onneksi joukossa oli muitakin Giron ajaneita, joten vauhti pysyi maltillisena. Tai siltä se tuntui. Nyt vaikuttaa siltä, että meikäläisellä on vauhtisokeus. Vauhti oli repivää ja porukka tuli aika osissa maaliin. Osalla ajajista tuli limiitti täyteen, joten ollaan me aika kovaa kuitenkin menty sitten. Ei vaan tuntunut siltä. Olin 42. Saksalaisella tarkkuudella täällä otetaan sekunteja vaikka olisi tullut pääporukassa maaliin; jos menee nauhaksi, alkaa kello raksuttamaan. Siitä hyvästä sain -14 sekuntia. Nooooh, uusi päivä tulossa.

Tiimi lähdössä sunnuntai-illan lenkille. DS hassuttelee... ;)

Tiistaina toivoin, että jalat olisivat auenneet maanantain spurttailusta. Ja niinhän siinä kävi. Tiistaina kulki oikein ketterästi ja olin koko ajan kärjen mukana, aina keulilla. Kisojen pisin etappi, 120km. Taas ylös, alas, ylös, alas. Matkan aikana parin ajajan irtiotto ja sen annettiin mennä, se tulisi kuitenkin ylös. Niin kävi. Ja sitten alkoi tapahtua. Viimeinen kymppi ennen maalia ensin iskin minä, sitten Kupfernagel jne jne... Tuli alamäki, sata lasissa ja tiukka 90-mutka vasemmalle. Jarrua! Mukulakivi ja irtohiekkaa päällä. Alkoi kolisemaan ja samaan kasaan mentiin. Tunsin vain kun etukiekko lipesi alta, ei voinut kun toivoa pehmeää laskua. Äkkiä vaan ylös. En saanut ketjuja paikoilleen ja tuntui, että siinä meni ikuisuus ennen kuin pääsin pyörän päälle takaisin. Onni onnettomuudessa samassa kasassa oli muitakin ajajia ja pääsin Girossa tempon voittaneen Van Dijkin peesiin, joten ihan hyvää kyytiä noustiin pääporukkaa kohti. Yksi likka jätti liikaa rakoa ja putosin tästä imusta ja tulin jossain jengissä maaliin. Taas tyhmiä sekunteja tuli, mutta ei voi mitään. Eihän sitä kukaan halua kaatua. Onneksi säästyin isoilta kolhuilta: kyynärpää on auki ja reisi mustelmilla. Mutta muuten ihan jees olo. Pyörästä meni poljin mäsäksi. Aika hyvin osunut, jos saanut Timen halki. Noh, kalustoa on helppo uusia. Tiistaina käytiin taas untenmaille toivoen, että huomenna on parempi päivä.

Mukula + irtohiekka = pientä pintaremonttia

No ei ollut. Päinvastoin, tästä ne ongelmat vain alkoivat. Aamulla oli vaikeuksia herätä. Kun pääsin ylös, silmät oli ummessa ja vielä puoliltapäivinkin tuntui, että olisin vielä unessa. Nyt ei kyllä ole kaikki hyvin, mietin. Samalla toivoin, että tilanne paranisi ja yritin levätä kaikki mahdolliset hetket. Ruoka ei mennyt alas ja lähtöpaikalla musta alettiin jo olla huolissaan... Ei mitään, matkaan! Ensimmäisen parinkympin kohdalla aloin toivomaan, että aika kuluisi nopeasti. Joka ikistä lihasta särki kaulan lihaksia myöten. Siitä alkoi sinnittely, joka kesti n 30km ennen maalia kun iski huono olo. Siinä vaiheessa oli antauduttava ja annettava muiden mennä. Olin antanut kaikkeni mitä sinä päivänä pystyin. Mielessä kävi jo luovuttaminen, mutta onneksi sisu oli takataskussa mukana. Maalissa monta, monta minuuttia jäljessä. Mutta maalissa kuitenkin. Huonekaveri Scandolara oli kolmas, iloa tiimissä. Mutta Sarin kalpeat kasvot aiheutti huolta.... 

Ei mitään havaintoa, mitä on tapahtumassa.... Pelkkää väsymystä... kaatuminen.... nestehukka...  energiahukka... virus... mitä ihmettä? Taas ja jälleen kerran nukkumaan toivoen parempaa seuraavaa päivää.

Selviytymässä etapista...

Torstai on toivoa täynnä... Ja tempopäivä! 

Aamulla lepäiltiin ja syötiin hyvin, tempo oli vasta illalla. Olo oli kehno, toipilaana oltiin. Tiimissä kyllä mietittiin jaksanko pysyä hereillä tempon ajan, sen verran väsyneeltä näytin kuulemma. Syy sairasteluun selvisi, kun huonetoverini Valentina alkoi saamaan samoja oireita kun minä.... Joukossamme oli tunkeilija, virus. Toivottavasti kuitenkin vain pieni...

Ilta tuli ja lähdin tempoon. Ihan ok, ei mitään suurempaa ongelmaa. Vauhtia olisi tietysti pitänyt normaalioloissa olla enemmän mutta nyt mentiin sillä kunnolla mikä oli. Maalissa minulla oli sen hetken paras aika ja pääsin kököttämään "hot seat"-penkille eli johtajan pallille. Siellä menikin hyvän aikaa, kunnes joku rikkoi aikani. Olin lopulta 24. ja täytyy sanoa, että tyytyväinen suoritukseen. Jos olisin terve ja priimaiskussa, olisin kyllä tuloksesta huolissani. Huolissani nimenomaan ajasta, jolla jäin yli 2 minuuttia voittajasta. Eipä voi mitään. Täytyy vaan todeta että tämä etappi meni kipeänä ja on keskityttävä jo nyt ajatuksissa eteenpäin. Tottakai loppupäivät taistellaan, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ja töitä oli luvassa: Tatiana nousi kolmanneksi ja meidän tehtävä on auttaa häntä nousemaan vielä ylöspäin.

Perjantai valkeni taas usvaisissa merkeissä. Väsynyt, väsynyt, väsynyt.... Tuntui, ettei ollut missään enää mitään mieltä ja kolme tiukkaa päivää olisi vielä edessä. Sairaana on todella hankala löytää motivaatiota kisata kun tietää, mitä vauhtia muut menee. Kotioloissa olo olisi jo ok, kun saisi levätä eikä olisi koko ajan tehtävä huipputulosta. 

Perjantaina ajettiin siis taas yhteislähtöä, n. 25 km:n kiepillä neljästi. Iltapäivälähtö antoi hieman pelivaraa huilimiselle.

Mutta kaukana oli se maanantain vauhtisokeus. Perjantai oli vaikea päivä. Putosin heti ekan kierroksen jälkeen, nyt ei toimi mikään. Ei mukulalla, mäessä eikä tasasella. Voi että miten turhauttava tunne! Onneksi ympärillä oli muitakin ja köröttelin maaliin 10 muun kuskin kanssa. Aika haipakkaa mekin mentiin, sillä meillä oli keskari 37kmh. Sijasta 25 alkaen porukka jäi kärjelle yli 12 minuuttia! Valentina oli jälleen kolmas, joten jotain iloakin päivään. Pari päivää "enää" jäljellä. Tässä vaiheessa mietin meneeköhän koko reissu pelkäksi selvitymiseksi. En ole näin kömpelösti ajanut miesmuistiin. Tähän asti tehdyt johtopäätökset: älä lähde etapeille viikko Giron jälkeen, älä vedä kaikkia kisoja samassa kuussa jos et ole koko keväänä kisannut, äläkä todellakaan kilpaile sairaana (jep).

Lauantaina palelsi aamusta asti ja lähdössä 32 asteen helle tuntui -10 pakkaselta. Mitä ihmettä nyt?! Jouduin jättämään leikin kesken ja keskeytin ajon. Heikko olo, eikä jaksanut mukana. Ei ollut mitään järkeä kinkata joukon perällä tietäen että seuraavana päivänä olisi taas sama juttu edessä. Illalla sitten iski flunssa. Hienoa! Tämähän tästä vielä puuttui... ja ei mikään ihme, ettei koko viikkoon ole kulkenut jos vielä tällainen lensunkin siellä kropassa muhi. Se selittää aamuisen viluisuuden tunteen.

Mitäs nyt? No nyt ainakin levätään hetki ja parannellaan nämä kaikki pöpöt pois. Sitten aloitetaan uusi kausi kohti syyskuun MM-kisoja. Luvassa vielä muutama etappi ja treenileiri.

Etappien jälkeen lentokentän hotellissa odotti lämmin kylpy. Relax ja kohti uusia haasteita!

Giron tunnelmia

Italian ympäriajo eli Giro Rosa on ajettu. Reilu viikko meni mahdottoman nopeasti, eikä siinä juurikaan ehtinyt blogia päivittämään. Päivät kulkivat melko samanlaisesti; aamupalalle, kisapaikalle, kisat, siirtymät autolla, hieronta, syömään ja nukkumaan. Siirtymät kisojen jälkeen olivat todella pitkiä, 200-600km, ja ei autossa istuminen ainakaan palautumista edistänyt.

Irtiotossa 6. etapilla. 60 km irtiottoa päättyi 10 km ennen maalia. Taskussa päivän sprinttivoitto.

Kahdeksan etappia ajettiin huikeassa helteessä; lämpöä oli päivittäin vähintään 32, enintään 42. Etapit käynnistyi heti hyvin ja aloitusetapilla vedin joukkuetoverilleni mäkipaidan ja olin itse tässä mäkikirissä neljäs. Saimme heti mäkipaidan lisäksi myös parhaan italialaisen ajajan paidan.

Näin jälkikäteen muisteltuna en edes muista miten kaikki etapit kulkivat, mutta päällimmäisenä jäi mieleen perjantain oma yli 60 km:n irtiotto 8 muun ajajan kanssa ja kaksi välikirivoittoa ja yksi toinen sija. Samalta päivältä pääsin palkintopallille pokkaamaan päivän sprinttikuningatarvoittoa. Toinen merkittävä henkilökohtainen tulos tuli viimeiseltä etapilta, aika-ajosta, jossa olin 29.

Valmistautumassa tempoon Suomen mestarin ajoasussa.

Giro oli aivan mahtava; fiilis, ihmiset, kaikki! Tiimimme Tatiana Guderzo oli toinen lopputuloksissa ja sitähän juhlittiin sitten sunnuntaina!! Oli huikeata saada tehdä työtä huipputiimissä. Vaikka raskasta ajoittain olikin, yhteishenki joukkueessamme sai kaiken tuntumaan paljon helpommalta.

Nyt vedän viikon vähän rennommin ja sitten onkin taas jo aika pakata laukut. Laukut, jotka oikeastaan ovat kokoajan lähtövalmiina... Seuraavaksi suuntana Saksa. Thüringen Rundfahrt ajetaan 15.-21.7.