Rakas avomieheni aloitti perjantaina ohjauksessani Cambridge-kuurin. Tavoitteena 10 kg:n painonpudotus.
Seuraan nyt kolmatta päivää vierestä armotonta laihdutusprosessia ja täytyy sanoa, että suurimman työn valmentajana koen nyt, kun "asiakkaana" on perheenjäsen. On huomattavasti rankempaa sanoa ei ja olla lipsumatta omista periaatteista ja opituista metodeista kuin jos kyseessä olisi "normaali asiakas". En ole myöskään koskaan ollut kenenkään dieetin puolesta ostamatta itsellenikään herkkuja. Missä mun päivittäinen pulla on?! Samaa taitaa hokea tämä ahkera laihduttajakin. Täytyy sanoa, että mieheni käy sellaista taistelua itseään vastaan, ettei mitään järkeä! Houkutuksia on joka suunnalla ja mieliteot leijailevat mielessä vähän väliä.
Ensimmäinen päivä neljän valmisteen päivävauhtiin siirtymisessä oli melkoisen rankka. Muutos normaalista ruokavaliosta täysin uuteen dieettiin on järisyttävä ja varsinkin henkisesti uuvuttava. Vasta ensimmäinen päivä. Ja olo on ihan loppu. Mutta muutos on tehtävä, jotta vanhoista tavoista päsee eroon. Puhtaan kuurin (pelkkien Cambridge-valmisteiden käyttö ravintona) avulla tehdään stoppi vanhoihin, pinttyneisiin tapoihin ja aloitetaan homma puhtaalta pöydältä. Toisaalta, homma on erittäin yksinkertainen; ei tarvitse laskea kaloreita, ei tarvitse mittailla ravintoaineiden oikeita suhteita; kaikki tarvittava löytyy valmisteista!
Toisena päivänä erehdyimme lähtemään yhdessä ruokaostoksille.. Paikallinen supermarket oli TÄYNNÄ maistiaisia! Makkaraa, nakkia, sienikermakastiketta, mustikkarahkaa.... Tuote-esittelijöitä putkahti joka kulmasta. Virhe! Tällä hetkellä perheessämme syö tavallista ruokaa vain minä ja tyttäremme; asetin siis mieheni aikamoiseen liemeen pyytäessäni häntä mukaan ostamaan ruokaa muille! :( Mutta, pinna piti ja kaupasta tultiin ulos tyytyväisinä... Vain yhden nakkipalan maistaneena. Voi minua! Voi mies-raukkaa.... Jos olisin ollut asiakkaani kanssa kaupassa, en olisi IKINÄ antanut hänen edes ajatella maistiaisia. Tosin, tuskin tuo sentin nakkipala hommaa kaataa... seliseliseliseli...
Kolmas ja kuurin vaikein päivä on tänään. Aamulla sängystä nousi perheestä ENSIMMÄISENÄ energinen ja iloinen mies. Täynnä puhtia ja valmiina lenkille (!?!?!?!?!) Jotain on siis tapahtunut! Vireystaso on noussut, olo on kevyt ja ajatus kulkee! JES! Hän teki sen, me teimme sen! Kotivaaka: -2 kg. Aika hyvin kahden päivän ajalta. Tosin, tällä hetkellä kyseessä on nesteen poistuminen kehosta ja suolen tyhjeneminen. Vessa onkin kohissut aikalailla parin päivän ajan. Eikä syyttä: ollaan päästy ketoosivaiheeseen. Keho on käyttänyt hiilarivarastonsa ja näläntunne alkaa hellittämään. Tästä eteenpäin keho alkaa polttamaan rasvaa ihan eri tahtiin ja päästään itse asiaan. Hauskin vaihe alkakoon! Mikä onkaan kannustavampaa kuin nähdä tuloksia vaa´alla ja peilissä jo kolmantena päivänä! No pain, no gain!
Olen erittäin ylpeä mieheni tämän hetkisestä suorituksesta! Nämä hetket ovat parhaimpia asioita myös valmentajalle. Onnistuminen. Ihan parasta. Tästä mennään kohti kevyempää huomista! Homma jatkuu ja niin jatkuu raportointikin. We keep on rocking...
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
Töitä, Tanitaa ja Cambridgeä
Eilinen päivä toi taas mukanaan oman alani fyysisesti rankimpia piirteitään. Ryhmäliikuntaohjauksia klo 13.00-20.30. Täytyy sanoa, että pystyäkseen tekemään täysipäiväisesti näitä hommia, on oltava todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Se, että liikkuu mukana ei riitä -ainakaan minun asiakkailleni. Ohjaajan täytyy ohjata, kannustaa, huomata virheet, olla äänessä tiukimmassakin punnerruksessa ja vetää kaikki tunnit 200% teholla ja ilolla, jottei yksikään asiakas ala lusmuilemaan, vain siksi koska opettajakin huilaa. Rankkaa. Mutta, toisaalta ohjaajan työ ei tunnu minusta työltä. Saan liikkua sydämeni kyllyydestä itse valitsemani musiikin tahdissa ja iloisten ihmisten ympäröimänä.
Työn tuomia etuja: sain eilen salillemme upouuden Tanita kehonkoostumusmittarin. Laite mittaa painon ja rasvaprosentin lisäksi mm. kehon vedenmäärän, luumassan, lihasmassan, haitallisen viskeraalisen rasvan ja kehon metabolisen iän. Tsadaa! Tämän lähes kolmikymppisen likan kroppa on 14-vuotiaan kunnossa ja rasvaa löytyy vaivaiset 9%. Viskeraalinen rasvatasokin on 1 asteikolla 1-12 (joista 12 huonoin). Kannustan kaikkia tulemaan testaamaan oma keho! Liikunnalla ja hyvillä elämäntavoilla todella on merkitystä: mittasin eilen samanikäisen, liikuntaa vähän harrastavan henkilön. Tulos oli todella liikkumaan kannustava: metabolinen ikä 46. Kun erään 63-vuotiaan sporttisen naisen kehon ikä vastasi 47-vuotiaan kroppaa, on tämän kolmikymppisen jannun viimeistään tässä vaiheessa syytä tehdä elämäntapamuutos. Uskallatko sinä tarkistaa kehosi iän? ;)
Yksi hyvä konsti päästä ylimääräisistä kiloista on Cambridge-menetelmä. Cambridgen yliopistolta 1970-luvulta lähtenyt tuote perustuu vähäenergiseen dieettiin. Tuote on täysin tutkittu ja testattu ja tehokkaaksi havaittu; jo yli 30 miljoonaa tyytyväistä asiakasta ympäri maailman! Cambridge on maailman vanhin VLCD-tuote (Very Low Calorie Diet) ja sitä ei myydä erikseen ostettuna. Pelkkä tuote ei tuo taattuja tuloksia; valmentajan tuki ja jatkoseuranta on oleellinen osa laihduttamisen onnistumista. Cambridgen valinneet asiakkaat ovat vielä tavoitteiden saavuttamisenkin jälkeen yli vuoden seurannassa, jolla varmistetaan, että saavutettu paino pysyy. On tutkittu, että vain 5-10 % omatoimisesti laihduttavista onnistuu pitämään painon. Cambridge-menetelmällä painonsa säilyttää n. 60 % laihduttajista. Ero on merkittävä.
Otin itse Cambridge-tuotesarjan ja valmennusohjelman käyttöön tänä syksynä ja tarjoan nyt asiakkailleni mahdollisuuden pudottaa painoa nopeasti, tuntuvasti ja pysyvästi! Normaaliin 0,5-1 kg painonpudotusvauhtiin verrattuna Cambridge on turvallinen valinta, koska valmisteet sisältävät 100% ravintoaineista. Normaalilla ravinnolla 500 kcal päiväenergiansaannilla tuskin saadaan kaikkia tarvitsemiamme aineita. Ruotsin Karoliinisen Sairaalan tekemän tutkimuksen mukaan Cambridgellä laihduttaneiden keskipudotus on yli 19 kg / 12 viikkoa! Yli 10 kg:n painon pudotus kuukaudessa on todellakin mahdollista ja todennäköistä, mikäli ylimääräistä elopainoa lyötyy pudotettavaksi! Muutoksen kehossa huomaa jo ensimmäisellä viikolla! Itse käytän valmistetta ylläpitävänä osana painonhallintaa ja lisäravinteena normaalin ruoan lisäksi. Toimii! Suosittelen kokeilemaan Cambridge-metodia! Aiheesta lisää:
www.cambridgekuuri.fi
Työn tuomia etuja: sain eilen salillemme upouuden Tanita kehonkoostumusmittarin. Laite mittaa painon ja rasvaprosentin lisäksi mm. kehon vedenmäärän, luumassan, lihasmassan, haitallisen viskeraalisen rasvan ja kehon metabolisen iän. Tsadaa! Tämän lähes kolmikymppisen likan kroppa on 14-vuotiaan kunnossa ja rasvaa löytyy vaivaiset 9%. Viskeraalinen rasvatasokin on 1 asteikolla 1-12 (joista 12 huonoin). Kannustan kaikkia tulemaan testaamaan oma keho! Liikunnalla ja hyvillä elämäntavoilla todella on merkitystä: mittasin eilen samanikäisen, liikuntaa vähän harrastavan henkilön. Tulos oli todella liikkumaan kannustava: metabolinen ikä 46. Kun erään 63-vuotiaan sporttisen naisen kehon ikä vastasi 47-vuotiaan kroppaa, on tämän kolmikymppisen jannun viimeistään tässä vaiheessa syytä tehdä elämäntapamuutos. Uskallatko sinä tarkistaa kehosi iän? ;)
Yksi hyvä konsti päästä ylimääräisistä kiloista on Cambridge-menetelmä. Cambridgen yliopistolta 1970-luvulta lähtenyt tuote perustuu vähäenergiseen dieettiin. Tuote on täysin tutkittu ja testattu ja tehokkaaksi havaittu; jo yli 30 miljoonaa tyytyväistä asiakasta ympäri maailman! Cambridge on maailman vanhin VLCD-tuote (Very Low Calorie Diet) ja sitä ei myydä erikseen ostettuna. Pelkkä tuote ei tuo taattuja tuloksia; valmentajan tuki ja jatkoseuranta on oleellinen osa laihduttamisen onnistumista. Cambridgen valinneet asiakkaat ovat vielä tavoitteiden saavuttamisenkin jälkeen yli vuoden seurannassa, jolla varmistetaan, että saavutettu paino pysyy. On tutkittu, että vain 5-10 % omatoimisesti laihduttavista onnistuu pitämään painon. Cambridge-menetelmällä painonsa säilyttää n. 60 % laihduttajista. Ero on merkittävä.
Otin itse Cambridge-tuotesarjan ja valmennusohjelman käyttöön tänä syksynä ja tarjoan nyt asiakkailleni mahdollisuuden pudottaa painoa nopeasti, tuntuvasti ja pysyvästi! Normaaliin 0,5-1 kg painonpudotusvauhtiin verrattuna Cambridge on turvallinen valinta, koska valmisteet sisältävät 100% ravintoaineista. Normaalilla ravinnolla 500 kcal päiväenergiansaannilla tuskin saadaan kaikkia tarvitsemiamme aineita. Ruotsin Karoliinisen Sairaalan tekemän tutkimuksen mukaan Cambridgellä laihduttaneiden keskipudotus on yli 19 kg / 12 viikkoa! Yli 10 kg:n painon pudotus kuukaudessa on todellakin mahdollista ja todennäköistä, mikäli ylimääräistä elopainoa lyötyy pudotettavaksi! Muutoksen kehossa huomaa jo ensimmäisellä viikolla! Itse käytän valmistetta ylläpitävänä osana painonhallintaa ja lisäravinteena normaalin ruoan lisäksi. Toimii! Suosittelen kokeilemaan Cambridge-metodia! Aiheesta lisää:
www.cambridgekuuri.fi
maanantai 6. syyskuuta 2010
Pyöräilyura
Jotkut on nyt tiukasti kyselleet ajanko kisaa ensi vuonna. Täytyy sanoa, että olen täysin ymmälläni näistä kysymyksistä, enkä tajua, mistä tällaiset huhut on taas lähteneet liikkeelle. En todellakaan aloittanut tätä rumbaa ajaakseni vain pari kisaa; OLEN KILPAILEMASSA myös kaudella 2011! Se, etten osallistunut tempoajon SM-kilpailuihin ja Tour de Helsinkiin (joka kaikessa hienoudessaan on kuitenkin vain kuntotapahtuma) ei suinkaan tarkoita sitä, että olen heittänyt hanskat tiskiin!
Toivon, ettei minun tämän jälkeen tarvitse vastata uteluihin ajanko vaiko enkö.
Toivon, ettei minun tämän jälkeen tarvitse vastata uteluihin ajanko vaiko enkö.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Kausi 2010
Kilpailukausi 2010 on omalta osaltani päättynyt. Seuraavat fillarikisat tulen ajamaan joskus vuoden 2011 loppukeväästä/alkukesästä. Tällä hetkellä käynnissä on kunnonrakennus tulevaisuutta varten. Syksyn(kin) ajan ohjaan ryhmäliikuntatunteja ja toimin personal trainerina. Tämän lisäksi vedän vielä omat treenit. Eli tekemistä kropalle löytyy kyllä, vaikka maantiefillarointi onkin jäänyt hetkeksi vähemmälle.
Mitä jäi käteen kaudesta 2010? Suomen mestaruus rata-ajon 4km:lla sekä hopea maantieajossa. Vaikka itse sanonkin, tulos on melkoisen hyvä näin kuuden vuoden kilpailutauon jälkeen. Oikeastaan mitään muuta ei kaudesta sitten jäänytkään. Pyöräily on laji, jossa rahaa ja aikaa kuluu, mutta käteen ei Suomen mestaruuksienkaan jälkeen jää konkreettisesti enempää kuin mitali ja ruusu. Poljin italialaisessa ammattilaistallissa Chirio Forno d´Asolo:ssa muutaman kisan kauden aikana ja kaikkinensa täytyy sanoa, ettei mikään ole muuttunut kuuden vuoden poissaoloni aikana. Ainoa mikä on kehittynyt on oma fyysinen ja henkinen kunto. Kaikella järjellä luulisi, että pyöräily siinä missä joku muukin laji, menisi eteenpäin. Näin ei valitettavasti ole käynyt. Päinvastoin, jonkin tasoista taantumaa näyttäisi olevan lajilla; kisoja, sponsoreita ja ajajia on pudonnut kyydistä. Ja varmistaakseni: nyt en puhu miesten pyöräilystä vaan naisten.
Tästä päästäänkin iänikuiseen tasa-arvokysymykseen. Minkä takia naispyöräilyä ei arvosteta kuten miesten pyöräilyä? Ja miksi ylipäänsä puhutaan nais- ja miespyöräilystä? Me naiset tehdään täysin sama työ ja sama kärsimys kisoissa ja treeneissä kuin miehetkin. Kun puhutaan urheilun ja yksityiselämän yhdistämisestä, voin äitinä väittää, että me naiset joudumme uhraamaan ja selittämään tekemisiämme jopa enemmän kuin miehet. Mutta arvostusta emme sen enempää saa. Ura vs. perhe. Aina sama homma. Olisipa mahtavaa jos joku kaunis päivä päästäisiin pyöräilyssä lähellekään lajeja kuten tennis ja hiihto. Luulen kuitenkin, että tuon edellisen lauseen voi pyyhkiä haaveista kokonaan pois.
Syy miksi rakastan musiikkia on sen loputtomissa mahdollisuuksissa; musiikissa ei ole sääntöjä, se yhdistää ihmisiä ja herättää tunteita. Musiikissa ei ole kiellettyjä aineita tai antidoping-toimikuntaa. Tasa-arvo on musiikissa mitä parhain ja juurikin vähemmistöt tuntuvat pääsevän oikeuksiinsa musiikin avulla. Samaa musiikkia tekee ja kuuntelee köyhät ja rikkaat, lihavat ja laihat, naiset ja miehet. Musiikki on makuasia, jossa ei ole maaliviivoja eikä lähtöluetteloita. Mikään urheilutulos ei pysy niin hyvin suuren ihmisryhmän mielessä kuin jokin tuttu evergreen.
Fyysisten eroavaisuuksien takia miehet ja naiset tulevat aina kilpailemaan omassa luokassaan. Mutta saavutuksien palkitsemisen ei mielestäni pitäisi erota toisistaan millään tasolla, missään lajissa.
Sitten pala Hollywoodia: Kiitän kaikkia kilpailukauden 2010 aikana tukenani olleita ihmisiä ja tahoja; kaikkia sponsoreita, jotka jaksoivat antaa kannustusta ja uskoa siihen, että useamman vuoden tauonkin jälkeen pätkin Suomen pyöräilijät mennen tullen. Kaikista eniten kiitän perhettäni, joka jaksaa seurata kisasta ja treenistä toiseen ja kannustaa minua 200% mitä ikinä elämässä teenkin. Kiitos! Homma jatkuu ensi vuonna, nyt on aika elämän muihin hienouksiin! ;)
Mitä jäi käteen kaudesta 2010? Suomen mestaruus rata-ajon 4km:lla sekä hopea maantieajossa. Vaikka itse sanonkin, tulos on melkoisen hyvä näin kuuden vuoden kilpailutauon jälkeen. Oikeastaan mitään muuta ei kaudesta sitten jäänytkään. Pyöräily on laji, jossa rahaa ja aikaa kuluu, mutta käteen ei Suomen mestaruuksienkaan jälkeen jää konkreettisesti enempää kuin mitali ja ruusu. Poljin italialaisessa ammattilaistallissa Chirio Forno d´Asolo:ssa muutaman kisan kauden aikana ja kaikkinensa täytyy sanoa, ettei mikään ole muuttunut kuuden vuoden poissaoloni aikana. Ainoa mikä on kehittynyt on oma fyysinen ja henkinen kunto. Kaikella järjellä luulisi, että pyöräily siinä missä joku muukin laji, menisi eteenpäin. Näin ei valitettavasti ole käynyt. Päinvastoin, jonkin tasoista taantumaa näyttäisi olevan lajilla; kisoja, sponsoreita ja ajajia on pudonnut kyydistä. Ja varmistaakseni: nyt en puhu miesten pyöräilystä vaan naisten.
Tästä päästäänkin iänikuiseen tasa-arvokysymykseen. Minkä takia naispyöräilyä ei arvosteta kuten miesten pyöräilyä? Ja miksi ylipäänsä puhutaan nais- ja miespyöräilystä? Me naiset tehdään täysin sama työ ja sama kärsimys kisoissa ja treeneissä kuin miehetkin. Kun puhutaan urheilun ja yksityiselämän yhdistämisestä, voin äitinä väittää, että me naiset joudumme uhraamaan ja selittämään tekemisiämme jopa enemmän kuin miehet. Mutta arvostusta emme sen enempää saa. Ura vs. perhe. Aina sama homma. Olisipa mahtavaa jos joku kaunis päivä päästäisiin pyöräilyssä lähellekään lajeja kuten tennis ja hiihto. Luulen kuitenkin, että tuon edellisen lauseen voi pyyhkiä haaveista kokonaan pois.
Syy miksi rakastan musiikkia on sen loputtomissa mahdollisuuksissa; musiikissa ei ole sääntöjä, se yhdistää ihmisiä ja herättää tunteita. Musiikissa ei ole kiellettyjä aineita tai antidoping-toimikuntaa. Tasa-arvo on musiikissa mitä parhain ja juurikin vähemmistöt tuntuvat pääsevän oikeuksiinsa musiikin avulla. Samaa musiikkia tekee ja kuuntelee köyhät ja rikkaat, lihavat ja laihat, naiset ja miehet. Musiikki on makuasia, jossa ei ole maaliviivoja eikä lähtöluetteloita. Mikään urheilutulos ei pysy niin hyvin suuren ihmisryhmän mielessä kuin jokin tuttu evergreen.
Fyysisten eroavaisuuksien takia miehet ja naiset tulevat aina kilpailemaan omassa luokassaan. Mutta saavutuksien palkitsemisen ei mielestäni pitäisi erota toisistaan millään tasolla, missään lajissa.
Sitten pala Hollywoodia: Kiitän kaikkia kilpailukauden 2010 aikana tukenani olleita ihmisiä ja tahoja; kaikkia sponsoreita, jotka jaksoivat antaa kannustusta ja uskoa siihen, että useamman vuoden tauonkin jälkeen pätkin Suomen pyöräilijät mennen tullen. Kaikista eniten kiitän perhettäni, joka jaksaa seurata kisasta ja treenistä toiseen ja kannustaa minua 200% mitä ikinä elämässä teenkin. Kiitos! Homma jatkuu ensi vuonna, nyt on aika elämän muihin hienouksiin! ;)
Tervetuloa blogiini!
Blogin avaaminen on kestänyt jos jonkin aikaa ja vihdoin ja viimein se on valmis! Täältä tulet näkemään tuoreimmat kuulumiseni, ajatuksiani sekä musiikkiin ja liikuntaan liittyviä argumentteja ja pohdiskeluja, ohjeita ja vinkkejä. Otan mielelläni vastaan toiveita uusista aiheista ja vastailen mielelläni eteen tuleviin kysymyksiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)