MC Cittiglio

Maailman cupin osakilpailu Italian Cittigliossa onnistuneesti ajettu! Saavuimme paikalle hotelliin jo perjantaina ja lauantaiaamuna saimme rauhassa käydä tutustumassa reittiin. Cittiglio on pieni kylä lähellä Varesea, Italian pohjoisosassa. Kisa-alue kuhisi toimittajia ja järjestäjiä ja tunnelma oli jo lauantaina mahtava. Ilmassa oli suuren urheilutapahtuman tuntua! =) Kovasti puhuttiin, kuinka tämä Cittiglion kisa olisin mc-kisoista kaikista rankin radaltaan.... en ihmettele; sunnuntaiksi riittikin tekemistä; 7 km mäki ja siihen perään vielä useampi kierros lyhyempää kierrosta, jossa tiukka serppa, n. 3-4 km. Lauantaina kävimme läpi täysin väärän mäen ja tämänpäiväinen nousu tuli täytenä yllätyksenä! Mutta hyvä niin, kovat mäet on mulle hyvä juttu.

Viime vuonna ensimmäinen mäki hajotti porukan pienempiin ryhmiin ja ratkaisut tehtiinkin juuri siinä ensimmäisessä mäessä. Töitä sai kyllä tehdä tosissaan, jotta pysyin kärkiryhmän mukana. Ryhmä repesi ihan täysin mäkien aikana ja lähes 170 osallistujasta yli puolet joutui keskeyttämään kisan!! Hurjaa, varsinkin kun mukana oli kaikki maailman kärkinimet! Namedropping -lista olisi tässä nyt valtava. Oma sijoitukseni, 46. oli siis todella hieno saavutus ja olen erittäin tyytyväinen tähän päivään.

Tulokset

Tällä hetkellä olen hotellissa Milanossa ja odottelen huomista lentoa Helsinkiin. Matka jatkuu....

Cittiglio lähenee

Huomenna lähdetään kohti pohjoista. Ensin aamulla Torinoon ja sieltä yhdeksi yöksi tiimin majapaikkaan Astiin. Lauantaina liikutaan Milanoon ja siitä n. 35km Vareseen päin, jossa on sunnuntain maailman cupin kisapaikka Cittiglio. Moni joukkue onkin jo sinne huhupuheiden mukaan saapunut. =)

Tänään alkoi siis pakkaus (ja kysymys, minne mä työnnän kaikki tuliaiset??!!). Yksi etappi alkaa nyt olemaan viittä vaille kuitattu...

Kirjoittelen blogia viikonloppuna jos vain suinkin aikaa ja nettiyhteyksiä riittää. Viimeistään sunnuntai-iltana musta kuullaan ainakin jossain sosiaalisen median pyörteissä. =)

Tältä erää, ciao!

Keskiviikko

Uuteen paikkaan mennessä ensimmäinen päivä menee yleensä ihan vaan totutellessa kaikkeen uuteen, tutustuessa uusiin ihmisiin ja etsiessä omaa paikkaa ja uusia rutiineja. Toisena päivänä tietää jo hieman mitä tekee ja minne mennä. Lenkilläkin on jo ehkä löytänyt suunnan, mihin kolmantena päivänä osaakin sitten jo automaattisesti kurvata. Nyt alkaa viikko täyttymään tällä reissulla ja olen ehtinyt ajaa jos jonkinlaisia teitä ja kiivetä erilaisia mäkiä täällä Piemonten ympäristössä.

Keväinen Piemonte

Italiassa autoilukulttuuri on jotain ihan järjetöntä... No, pahempiakin liikennekulttuureja maailmassa on, mutta periaatteessa täällä ei ole mitään liikennesääntöjä. Tai ainakaan niitä ei kukaan noudata. Koko ajan pitää itse olla sillä linjalla, että on valmis väistämään. Autoilijat ohittavat sata lasissa todella läheltä ja välillä mennään kolme autoa rinnakkain + pyöräilijä. Hullua. Kaikkeen tosin tottuu. Ja kaikkeen voi tottua niin, että ajaa lopulta itsekin kuin nämä sekopäät. Näin kävi minulle ensimmäisinä vuosina asuessani Italiassa. Tulin Suomeen ja ajoin kuin italialainen. :D Nyt muutaman vuoden viisaampana olen kuskina ehkä jotain siltä väliltä... ;)

Mutta ei pelkästään autoilijat, vaan myös jalankulkijat söheltävät miten sattuu. Tänään nauroin lenkillä moneen kertaan kun jalankulkijat vain astuvat suojatielle. Täysin katsomatta ensin tuleeko autoja! Siis aivan järjetöntä hommaa! Siinä on kyllä äärimmäisen kova luotto omaan tuuriin, kannattais melkein lotota. Mutta jokainen tyylillään... Torinossa käväistessäni huomioni vei tapa parkkeerata. Siinä kaupungissa ei kyllä ole näitä Suomessa joka paikassa väijyviä yksityisiä sakottajia, tai jos olisi niin työmaata riittäisi! :D Eräällä Torinon isohkolla tiellä oli autot jätetty keskiviivalle jonoon parkkiin! Siihen niin vaan tak, tak, tak... perätysten. Kyllä pisti hymyilyttämään. Eikä kukaan välitä! :D È normale, sanovat. Se on normaalia, niinpä....

Alban seutu tai lähinnä koko Piemonte on kyllä näin pikaisen ensivisiitin (ensivisiitti Albaan, Astissa olin jo 2 vuotta sitten) perusteella ihan ok paikka pyöräillä. Plussaa siitä, että alueelta löytyy tasaista sekä mäkiä. Mäkiäkin eri pituisia. Plussaa tietysti ilmastosta ja hyvästä ruoasta ja monista fillariliikkeistä. Miinusta täällä kuten missä tahansa Italiassa liikenteestä, joka on sekamelskaa ja jota on paljon. Miinusta myös siitä, että ajajia (lue lenkkiseuraa) on vähän. Tässä ei Italiassa taida olla Toscanaa ja Emilia Romagnaa voittanutta.... Kaikin puolin fillaroijan näkökulmasta katsottuna antaisin paikalle arvosanan 3 asteikolla 1-5, joista 5 paras. Toscana on arvosanalla 4. Siellä mulla on muuten mäkitempoennätys Vincin kylän vieressä. Enpä usko että sitä on rikottu (pitääpä kyllä käydä tarkistamassa asia paikan päällä). Emilia Romagna: ehdoton 5. Emilia Romagnasta alkoi mun ura Italiassa ja siellä on mun tän hetkiset "huippumuistot". Emilia Romagnaan veisin myös mielelläni perheeni, siellä riittää tekemistä. Rimini, Riccione.... :P

Nyt tarkkana mitä näkyy! Alpit hyppäsivät eteen!

Torinosta juttua täältä

Alba

On kiva puhua paikallista kieltä ja oppia tuntemaan italialaisia; se on parhain tapa saada tietoa, jota ei välttämättä itse osaisi hakea. Tässä tuli juttua Albasta ja sain aika mielenkiintoista tietoa... Kerronpas hieman tästä kaupungista, jossa tällä hetkellä oleskelen....

Alba on pieni kaupunki Italian Piemontessa lähellä Torinoa. Asukkaita on reilu 30000.... muutama enemmän kuin Klaukkalassa... Paikka on kuuluisa tryffeleistään, pähkinöistään ja viinistään. Itselleni tuli yllätyksenä, että paikan suurimpia työllistäjiä on Ferreron tehdas. Ferrero tekee siis suklaata ja karamellejä mm. Kinder -munia, Ferrero Rocher, Mon Chèri, Tic Tac -minttupastilleja... Ja monen rakastama Nutella on syntynyt juurikin täällä Albassa! Yhtiö ei ole listautunut pörssiin, vaan on edelleenkin perheyritys. Melkoista! Melkein kaikki tässä kaupungissa pyörii Ferreron ympärillä. Tämä on siis pääsiäismunien luvattu maa.... NAM! Sunnuntaisella kävelylenkillä kävimme metsässä, jossa oli tryffeleitä. Harmin paikka, että kamera jäi kämpille tuolta metsäreissulta... :/ Ollaan siis maailman tryffelipääkaupungissa, josta löytyy harvinaista valkotryffeliä. Kuvitelkaa, että kilosta tuota herkkua voidaan maksaa jopa 5000 euroa!!!

Totuushan on se, että tie miehen ja lasten sydämiin käy vatsan kautta. No, niinhän siinä kävi, että Saarelaisen Sari "eksyi" suklaapuotiin, ja mitäs siinä sitten ihmettelemään...

Kinderlandia

Tämän isompia suklaamunia en saa ehjänä kotiin asti. Valikoimassa olisi ollut metrin korkuisiakin! :D

Suut makiaksi!

 Ja koska mun tyttö on (tullut äitiinsä) aivan hulluna grissineihin, eli omien sanojensa mukaan keppeihin... Sitä saa mitä tilaa....

Tänään ajoin hieman tiukemman lenkin ja jaloissa alkoi jo tuntua sille, että vatsatauti on selätetty! JEI! Menin sellaisen about 10 km mäenkin siinä ajankuluksi. Alas tullessani oli aika jännä fiilis huomata, että etujarru ei toimi... muhhahhaaa... Ei muuta kuin via ja pelko pois! :D Kaiken lisäksi kämpillä huomattiin, että ohjaustangossa on ongelmia, joten nyt on sitten pyöräremppa edessä illalla.. Kiireessä kasattu. Onneksi ollaan vasta tiistaissa, ehditään vielä tekemään ihmeitä. Ja mitään väliä ei ole niin kauan kun viat löytyvät pyörästä, ei ajajasta. ;)

Niin maanantai, niin maanantai!

Nyt on kyllä huumori kaukana; eilen iltapäivällä alkoi tuntua huonolle ja ei mennyt aikaakaan kun vatsa meni lakkoon. Mitä voi muuta sanoa, kuin bloody monday! Voi vimpula, toinen vatsatauti tänä talvena! Ei nyt olisi tätä tarvinnut enää... Isäntäperheessä myös samanlaisia oireita, joten ruokamyrkytyksestä varmaankin kyse... :( Kurja juttu! Nyt vaan toivotaan, että tervehdyn pikaisesti, jotta sunnuntaina voi ajaa kovaa. Onneksi mukana on aina iso kasa Cambridge -tuotteita, joita käytän päivittäin tuomaan lisää energiaa. Tällaisina hetkinä kiitän itseäni, että jaksan niitä pusseja raahata matkoillekin mukaan. Nyt saan kaiken minkä tarvitsen nopeasti imeytyvässä muodossa ja samalla vielä nestevajeen korjattua. Vatsa kiittää!

Cambridgestä tulikin mieleeni... Ajatelkaas, että Cambridge -ohjelmassa voi myös kilpailla! Suomen karsintojen ja finaalin voitettua pääsee taistelemaan laihdutuksen MM-kisoihin! :) Itselläni on ainakin yksi valmennettava lähdössä kokeilemaan siipiään kisaan. Tulee olemaan mielenkiintoinen kesä myös tuolla saralla. ;)

Tämä päivä meni siis enemmän tai vähemmän toipilaana. Kävin kyllä vähän ulkoilemassa, vaikka täytyy myöntää että tyhjillä jaloilla ajaminen oli aika lailla köröttelyä... Pienen naurunhörähdyksen sai lenkillä aikaan tämä, kun törmäsin kovin kotoisalta kuulostavaan kylään:

Kylä "Terve" olisi ollut tänään se, johon olisin tietyistä syistä johtuen toivonut saapuvani. ;)

Eilen iltapäivällä käytiin kävelemässä isäntäperheen dobberin kanssa. On se kyllä samanlainen touhottaja kuin oma Starani! :D Veijareilla ihan samat jutut. Samalla kävin tutustumassa paikalliseen kuntosaliin. Yrittäjänä on oltava aistit avoimena maailmalla liikuessa; uusia juttuja voi napata ihan mistä vaan, milloin vaan! Samaa hauiskääntöä ne miehet kuitenkin tälläkin salilla väänsivät. ;)

Italialaiset tykkäävät puhua politiikasta ja urheilusta. Tällä hetkellä keskustelu käy kovinkin kiivaana maailman taloudellisesta tilanteesta ja siitä, mihin on ajauduttu jo nyt. Täällä sanovat, että näin isoa taloudellista kriisiä ei ole aikaisemmin nähty. Työtä joutuu nyt tekemään kahta kauheammin saavuttaaksen sen mitä esim. 10 vuotta sitten. Kova juttu. Kovasti pelätään mihin ollaan menossa ja mistä kaikesta joudutaan luopumaan kun jo tässä vaiheessa ollaan kuopassa.

Yksin reissatessa jää aikaa tehdä kaikki rästiin jääneet työhommat, mihin kotona ei ole riittänyt aika. Tuntuu välillä ihan oudolta, että vuorokaudessa on aikaa vain istua ja käydä omia ajatuksiaan läpi. Kotona juoksen kuin pieni eläin töiden ja pienten lasten perässä; sinne toivoisin välillä lisää tunteja vuorokauteen. Nykyaika mahdollistaa sen, että siellä missä on netti, on myös mun työt. Hyvä homma! Skype taas on aika kova juttu koti-ikävän lieventämiseen: on ihana jutella lasten kanssa "kasvotusten" ja nähdä mitä heille kuuluu. =)

Palauttava päivä

Tänään vietin palauttavan päivän kisojen jälkeen. Heräsin vasta puoli kymmenen, join aamukahvit rauhassa, selasin nettiä ja fiilistelin eilistä nappiin mennyttä ajoa. Hyvä fiilis! Tiet oli tänään sopivan tyhjät ja sain ajella rauhassa. Jaloissa tuntui, että eilen on vedetty tiukempi setti, mutta ei kummempaa jumia. Olisi tehnyt mieli ajaa vähän pidempään, mutta järki malttoi palautella.... Kotiin päästyäni söin ja istuskelin hetken netin ääressä hyvää musaa kuunnellen ja lasteni sekä Henan kanssa Skypetellen.
Italiassa käydessäni roudaan aina himaan erilaisia pastoja, koska valikoima on täällä aivan mahtava. Varsinkin keittoihin sopivat pastat on mun listan pop, ja nytkin mukaan lähti lähikaupasta aitoa Barillaa.

Missä Barilla siellä koti

Huomenna alkaa valmistautuminen "kevään MM-kilpailuihin", eli sunnuntaina poljettaviin Trofeo Binda -kisoihin. Kyseessä siis maailman cupin osakilpailu Italian Cittigliossa. Mukana suunnilleen sama porukka kuin eilen, kaikki maailman huiput siis. Rata on vaativa ja mäkinen, joten odotan kisasta mulle sopivaa. Tänään on uutisoitu Suomessa komeasti eilistä kisaani.

Tiimimme ajoasut on aivan ihanat päällä! Materiaali on huippulaadukasta ja uusinta uutta pyöräilymarkkinoilla. Esimerkiksi ajohousun lahkeensuu ei kiristä ollenkaan reittä, niin kuin vanhanmallisissa housuissa. Satulasäämiskä on hyvin muotoiltu ja estää hiertymiä. Ajopaita on hengittävää materiaalia ja kyljissä on "ilmaraot", joka auttaa pääsemään sen tiukimmankin serpan ylös ilman turhaa kuumotusta kainaloissa... ;) Hihoissa resori samaa matskua kuin punteissa. Kokomatkalta aukeava vetoketju edessä ja hyvä istuvuus... Kaikki mitä ajopaidalta voi vaan vaatia! Irtopunteissa on vetoketju nilkan kohdalta, joka helpottaa huomattavasti pukemista, ja varsinkin riisumista. Innokkaat voi tiedustella näitä minulta.. :)

Kiva kuva lauantain kisojen presentaatiosta täältä: Sari ajajista toinen oikealta

Irtopuntti ja ajohousut

Kisakausi avattu!

Kisakausi on nyt sitten avattu! Samalla on korkattu meikätytön 20. pyöräilykausi! Kyllä aika on mennyt nopeasti.... Muistan ensimmäisen lenkkini kuin eilisen päivän...

Italiassa on se hauska tapa, että koskaan ei kyllä tiedä millainen sekamelska asoista voi syntyä. Paikalliset on aika mestareita sekoilemaan lähes kaikissa asioissa. Ei aina huonolla tavalla, mutta kyllähän se vähän huvittavaa on. Jo sovitut aikataulut pettävät aika varmasti jo ennen kuin niitä päästään edes soveltamaan. Niin nytkin; perjantai-illalla selvisi, että lisenssien tarkistus alkaa jo klo 8:00 ja jotta saadaan syödä, pitää kilpailijoiden olla paikalla klo 9:30. Ou jee.... se tiesi sitä, että aamulla oli taas aikainen herätys klo 4:00. Kyllä on ihminen sopeutuvainen; viikon toinen aamuyöherätys ei tuntunut enää yhtään niin pahalta. Klo 5:30 minun piti olla Astissa, josta jatkoin matkaa Francon kanssa kohti Padovaa. Kyllä molempia nukutti automatkalla, mutta perille päästiin kahdeksaksi, niin kuin pitikin. Aikamoista, sillä lopulta käytössä olikin vanha alkuperäinen aikataulu! :D

Tapasin monta vanhaa tallikaveriani ja tuttuja vuosien varrelta. Ihana tavata ihmisiä, joista on hyviä muistoja ja joiden kanssa on jakanut monta mahtavaa urheiluelämystä! :) Siinä jutellessa aika kului ja koitti valmistautuminen starttiin. Ajettiin autoletkalla ensin Padovaan, jossa tiet oli suljettu vain meidän ajajien tiimien autoja varten. Sen mitä ehdin näkemään, on Padova erittäin kaunis kaupunki. Myös aikamoinen shoppailuhelmi; Luis Vuitton, Prada... Onneksi ei ollut aikaa shoppailla. ;)

Lähtöä edeltää aina lähtökuittaus, johon mennään yhdessä tiimin kanssa. Kuittaus tapahtuu isolla lavalla aina kunkin kisapaikan aukiolla tms. Samalla esitellään yleisölle ajajat ja hehkutetaan italialaiseen tyylin oikein roimasti. ;) Tässä onkin pari huomattavaa eroa Suomen kisoihin verrattuna; kisat viedään täällä Italiassa AINA keskeiselle paikalle, jossa on PALJON yleisöä.

Lähtö tapahtui ns. neutraalina lähtönä, jossa on tarkoitus ajaa neutraaliauton perässä rauhallista vauhtia varsinaiselle lähtöpaikalle niin, että koko ryhmä pysyy yhtenäisenä. Noh, tämä ei oikein tänään onnistunut; vauhti oli melkoinen heti ja ryhmäkin taisi hajoilla jo ennen nolla kilometritaulua. Itse lähdössä 10 km neutraalin ajon jälkeen pysähdyimme ja aavistin, että tänään tullaan menemään kovaa. Rata oli aivan tasaista, paljon kurvia ja mukana kaikki maailman huippunimet. Aivan käsittämätön setti! Pikkasen jännitti rata, sillä tunnetusti en tasamaalla ole koskaan vahvimmillani, varsinkaan kauden ekoissa kisoissa yli vuoden tauon jälkeen! :D

Kisa oli kuin olikin kova ja hajotti porukkaa heti. Taitoimme 113 km:n matkan 2,5 tunnissa!!! 45 km:n tuntinopeudella! Tulin maaliin oikein loistavasti pääporukan mukana samalla ajalla 3. sijoittuneen kanssa ja sijoituin sijalle 54. Aivan mahtava suoritus! 180 läntijän joukosta pääsin ensimmäisen kolmanneksen joukkoon... Melkein pääsi itku maalissa; puolen vuoden sairasteluputken jälkeen näyttää siltä, että nyt mennään hyvään suuntaan. Todella upea fiilis! Jalat tuntui koko matkan todella kevyiltä, ei ollenkaan niin kuin kauden ekoissa kisoissa yleensä. Yhtään heikkoa hetkeä ei tullut, eikä koville joutunut missään välissä. Katsastus on suoritettu, nyt sitten odottamaan ensi viikonloppua, jolloin kisaillaan Maailmancupin osakilpailussa mäkisellä maastolla. Kokemuksiin pohjaten pitäisi olla mulle sopiva rata.

Melkoisen väsyneinä päästiin kisapaikalta kämpille, jossa odotti illallinen! Talon emäntä oli kutsunut vieraita ja valmistanut 8 ruokalajin illallisen viineineen ja shampanjoineen!!! Aivan ihana juttu! En olisi voinut enempää pyytää tältä lauantai-päivältä....

Näkymä keittiön ikkunasta. Mäkinaisen unelmapaikka.

Päivä ennen kisoja

Huomenna käynnistyy meikäläisen maantiekausi. Luvassa on UCI -kisa Classica Città di Padova, eli luvassa siis pistejahti Lontooseen. Matkana reilu huntti ja kisailijoita lähemmäs 200. Odotettavissa siis melkoinen kyynärpäätaistelu! Jos meinaa ensimmäisen kolmanneksen joukossa olla, saa töitä tehdä kyllä todella hurjasti... Kaikki pistetään likoon ja katsotaan mihin se vie. =)

Viime yö sujui hienosti, mikään ei häirinnyt ja jopa 10 tuntia sain unta! Rauhallinen aamupala, netin selaus ja häiriötön valmistautuminen lenkille... Aivan mahtavaa! Näitä asioita ei pienten lasten äiti pääse usein nauttimaan... Tänään pyörittelin kevyen lenkin ja nautiskelin keväisestä Italiasta. Kaupungista ulos päästyäni sain nauttia täysin hiljaisista teistä ja sainhan yhden pienen nyppylänkin kavuta ylös. Korvassa napit ja iPodissa Corsten`s Countdown. I love it!

Tänään on ollut aikamoinen hässäkkä sen suhteen, että paikallinen liitto ei päästä viivalle ennen kuin on käynyt kunto- ja veritesteissä. Tähän pitää vielä saada lääkärin lupa, jossa selviää että on kilpailukuntoinen. Kaikki muut on kyllä hoidettu jo Suomessa, mutta lääkärin lausunto ei. Tottakai oma lääkärini on lomalla, eikä tätä lausuntoa nyt saatu. Näin ollen jännitetään, riittääkö testitulokseni paikalliselle lääkärille vai joutuuko tästä vielä iltapuhteiksi lähteä tekemään pienen kuntotestin. :D Ei olisi mitenkään tavatonta eikä yllättävää. On siis vielä mahdollista, että huomenna jäädään kotiin. Italiassa kun kaikki selvätkin asiat voi kääntyä sählingiksi....

Italialainen on tottunut syömään aamulla kuivan korpun tyylisiä fette biscottate -keksejä tai muita "aamupalakeksejä". Tänään olin aika orpona, kun kaapissa ei ollutkaan itselle tuttuja muroja tai mysliä. Joutuu varmaan lampsimaan lähimarkettiin ostamaan huomisaamuksi jotain itselle sopivaa. Toisaalta, aamupala saa ennen kisoja ollakin kevyt, sillä Italiassa tarjotaan lounas ennen kisoja. Klo 11 syödään pasta kisaravintolassa ja klo 13 on startti. Näin huomennakin. Näihin kuviin ja tunnelmiin... ciao huomiseen!

Takaisin!

Hola, I´m back! =) Pitkän kirjoitustauon jälkeen olen nyt koneen edessä näppäilemässä kuulumisia. Paikka on Alba, Italia. Ollaan lähellä Torinoa, paikassa joka on kuulemma täynnä tryffeleitä ja viiniä. NAM! Koska olen yksin matkassa, on mulla nyt aikaa näpytellä hieman enemmän mitä mulle kuuluu ja mitä kaikkea on tapahtunut.

Talvi oli todella takkuinen; 6 flunssaa ja 1 vatsatauti. Ei hirvittävästi naurattanut noita potiessa, mutta periksi ei ole annettu! Nyt ollaan siinä kohdassa kautta, jolloin on aika aloittaa maantiekausi!

Aamulla klo 4:30 oli herätys, aamupala ja lähtö kentälle. Takkuista, niin takkuista... mulle ei tuollaiset aamuyöherätykset sovi! (kelle sopii?!) Voin sanoa, että sängyssä mietin sata tekosyytä, miksi voisin jäädä lämpimien vällyjen alle jatkamaan unia. Vielä kun tytärkin oli kömpinyt yöllä viereen, oli todella tuskaa lähteä siitä hetkestä pois. Pusu ja sitten mentiin.

Lentäminen ilman pyörää, ilman lapsia ja ilman oikeastaan mitään stressiä on LUKSUSTA! Sain otettua päikkärit, sain lukea rauhassa ja kuunnella uusimman podcastin rauhassa... oooh... juhlaa! Sain jopa kirjoitettua sanojakin ylös. Lento Helsingistä Milanoon kesti 2,5 tuntia. Finnairin lennolla on ihan oma fiiliksensä... jotenkin kotoinen olo.

Alppien tuolla puolen on aina kesä. ;)

Milanossa mua oltiin vastassa ja matka kohti Torinoa saattoi alkaa. Käytiin ensin Astissa tiimin pääkallopaikassa. Oli ihana nähdä taas Franco, tiimimme johtaja. Hän on ehdottomasti tämän maan hyväsydämisin tekijä fillaripiireissä. Todella iso tekijä myös omalla urallani. Astista jatkettiin sitten kohti asuntoa, jossa tulen seuraavat viikot asumaan. Ihanaa olla taas Italiassa!
Perillä täällä Albassa minua oli vastassa aivan suunnattoman herttainen nainen, joka auttoi minut kattohuoneistoon. Perhe itse asuu alakerrassa, tyttäret tuossa viereisessä asunnossa. Pyöriä heidän tallissaan on about 20 ja täysin pyöräilyintoista sakkia kerrassaan. Ihana perhe! =) Rouva oli tehnyt meille lounaan valmiiksi ja kaikki oli viimeisen päälle siistinä. Täällä minulla on yksityiskäytössä 2 makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylppäri ja kaikki juuri remontoituina! WAU! Mä oon niin kiitollisuuden velassa nyt.... Jotkut ihmiset ovat kyllä todella huomaavaisia ja auttavaisia... olen ihan sanaton!

Eikä siinä vielä kaikki.... mun uusi pyörä oli ajovalmiina! Ja mikä pyörä!!!!! Tästä laitan kuvaa huomenna. Sillä vedettiin tänään ensimmäinen lenkki. Sai täällä Italiassakin jo kääriä irtohihoja alas, lämmintä oli +20!
Ei siis jää varusteista kiinni nämä kisat. Sain ison matkalaukun täynnä ajovaatteita, kypärää ja ajolasia ja illalla tuli vielä nämä superhyperhienot ajotossut:

Kansainvälisten tiimien rahallinen ja henkinen panostus pyöräilyyn on aivan toista kuin mihin kotimaassani ollaan totuttu. Hirvittävä ero on jo siinä, että joka asiasta ei väännetä selän takana potaskaa, vaan ollaan kaikki yhtä isoa perhettä, joiden kaikkien menestys on yhtä tärkeää! Se, että joku jaksaa oman työpäivänsä päätteeksi tuoda mulle (jolla on siis omatkin kengät) ajokengät 35 km päästä, on kerännyt rahaa tiimille, joutuu varmasti vielä laittamaan omiaan kassaan ja näkee lukemattomia työtunteja tiimin eteen, on minun silmissäni aikamoinen ihminen.
Naispyöräilyssä liikkuu vain murto-osa niistä rahoista, mitä miesten puolella. Meillä naisilla onkin takanamme näitä Francon kaltaisia suurella sydämellä lajin eteen töitä tekeviä ihmisiä. Ja mulla on kyllä maailman paras tiimi. Sen mä olen aina tiennyt, tänään mä sen taas muistin. :)