Hyvin nukutun yön jälkeen herätään ilman herätyskelloja aamupalalle. Katsastetaan säätilanne ja sen pohjalta tehdään vielä viime hetken päätökset päivän lenkistä. Jos sataa, odotellaan hieman lähtöä tai mennään trainerille. Joskus joutuu kuitenkin vetämään lenkin myös sateessa. Tänä keväänä tuli lenkkeiltyä aika paljon sadekelillä, kurjaa puuhaa mutta siihenkin tottuu. Jos ei muuta, niin sadelenkki auttaa sietämään paremmin myös sateessa kisaamista. Viisaammat sanovat: "Toiset joutuvat ajamaan sateessa, toiset vain kastuvat." Asenne siis ratkaisee.
Aamupalan jälkeen laitetaan pyöräilyvaatteet päälle, pullot täyteen ajojuomaa ja taskut täyteen syötävää. Tarkistetaan vielä että pyörässä on kaikki ok ja lähdetään lenkille.
Lenkkejä on vaikka kuinka monenlaisia ja se mitä tehdään riippuu tietysti paljon siitä, missä kohtaa kautta mennään. On pitkää ja lyhyttä, nopeeta ja hidasta ja kaikkea siltä väliltä. Sitten on näitä päiviä kun treeni on imenyt kaikki mehut. Lenkin jälkeen ei ole puhettakaan että jaksaisi tehdä muuta kuin mennä päikkäreille.
Lenkiltä tullaan kämpille ja juodaan palauttavat juomat, käydään suihkussa, syödään hiilaripitoista ruokaa (joka yleensä uppoaa kestävyysurheilijalle ominaiseen pohjattomaan vatsaan) ja levätään. Lepoa ei voi liikaa korostaa: treenit kuluttaa paljon.
Iltapäivällä on useimmiten vapaata aikaa ja silloin lepäilyn ja syömisen lisäksi huolletaan lihaksia ja käydään ehkä kävelyllä, uimassa, kahvilassa tai shoppailemassa. Päikkärit on luksusjuttu, joista saa leireillä nauttia. Tiukkojen treenipäivien aikana ei vaan edes jaksa mitään muuta. Treenileirin idea onkin, ettei siellä tarvitsekaan jaksaa muuta: keskitytään "vaan" treenaamaan.
PK-kaudella treenejä on usein 2-3, joten aika menee iltaisinkin liikkuessa, mutta esim näin kisakautena treenataan vähemmän. Kisakausi myös vähentää muuta "palloilua": varsinkin tempoon valmistautuessa pitää ylimääräinen kävely ja kaupungilla pyöriminen sekä auringonotto jättää pois. Tästä johtuu myös se, ettei kisamatkoilla ehdi nähdä kohteesta juurikaan muuta kuin kisapaikan ja majapaikan. Kuulostaa tosi askeettiselta, mutta laji on herkkä ja jalat pitää pysyä iskussa ja olo terävänä. Tämä pätee kyllä oikeastaan lajiin kuin lajiin.
Leireillä tulee nukuttua tavallista enemmän. Nukkumaan mennään ajoissa klo 22-23, niin kuin mitkäkin urheilijat ikään. ;) Hyvin nukutut yöt on todella tärkeitä ja majapaikan pitää olla rauhallinen. Jokainen on varmasti kokenut kuinka yksikin huonommin nukuttu yö syö jaksamista seuraavana päivänä. Töitä ja peruspuuhailua jaksaakin vielä tehdä, mutta kovaa treeniä ei ihan tuurilla vedetä. Pidemmän päälle väsyneenä treenaaminen voi alkaa kääntyä itseään vastaan.
Ruokaa tietysti menee ihan kuin pohjattomaan kaivoon. Ja kaiken syötävän on kaiken lisäksi oltava hyvälaatuista eikä mitään eineksiä.
Illalla sitä taas syödään ja puuhaillaan mukavia tai esim venytellään. Myös pieni lihaskuntojumppa sopii iltaan tai heti aamuun.
Kisoissa ja etapeilla päivä etenee suunnilleen samanlaisena, mutta pyörän huolto jää mekaanikolle ja päivän muuhun ohjelmaan kuuluu enemmän lihashuoltoa, tiimin miitinkejä ja radan tutkimista. Lisää ohjelmaa ja tiukempaa aikataulua lisää mahdolliset siirtymät etapeilla. Pahimmillaan siirtymät ovat yli 500km/ päivä. Nämä siis tehdään ahtaasti autoissa heti maaliintulon jälkeen. Kisa- ja leirimatkoilla ehtii hyvin lukemaan kirjoja. Itse kirjoitan myös paljon sanoja ja tapailen melodioita, jotka sitten kotiin päästyäni toteutan studiolla. Nykyajan tekniikka mahdollistaa myös sen että koskettimet, treenibiisit yms kulkevat mukana joka paikassa.
Arki onkin sitten asia erikseen. Arkena ohjelmaan tulee työ, perhe ja muut harrastukset ja kotityöt. Arjen aikataulutus on melko tarkkaa ja silloin nipistetään ainakin tuosta "vapaasta" heräämisestä. Eli aika usein päivä alkaa kellon pärinään, jotta kaikki asiat ehtii päivässä tekemään. Urheilija tai ei, eikös se niin aika monen meidän arki menekin..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti