Lokakuu meni sitten lähes kokonaan sairastaessa. Radan euroopanmestaruuskisat meni päin mäntyä juuri tämän Espanjassa alkaneen flunssan takia. Vasta nyt kuun vaihteessa alkaa olo tuntua paremmalta ja uudet suunnitelmatkin on nyt jo rakennettu. Perjantaina lähden perheeni kanssa takaisin Espanjaan leireilemään. Kisoja ei hetkeen ole nyt luvassa, mikä tarkoittaa sitä, että saan treenata ihan rauhassa ja kunnolla. Tuleva kausi alkaa hahmottumaan kokonaisuudessaan ja voin sanoa, että mielenkiintoisia hetkiä on luvassa vuodelle 2012! ;)
Yli viikon olen nyt ollut Suomessa ja kevyttä ulkoilua olen päässyt tekemään muksujen kanssa. Ostin Oscarilta Burley:n lasten peräkärryn, jonka saa myös työntörattaiksi, jolloin lenkkeily onnistuu myös jalkaisin. Täytyy sanoa, että yhdetkään lastenrattaat ei ole noin herkät pyörimään, kuin Burleyt! Vahvasti luulen, että nyt kun pieninkin osaa jo istua, voidaan meidän muut rattaat (3 kpl!!!) laittaa myyntiin. Nimenomaan jalkalenkkiä nyt olen tehnyt viime päivinä ja aivan mahtavaa on ollut mennä lasten kanssa pitkin Nurmijärven teitä! <3 Kyllä tässä syksyssä on paljon hyviä asioita. Luonto on haikealla tavalla kaunis, mutta on surullista ajatella pois katoavaa kesää. Mutta sitähän marras on. Toisaalta, eipä sitä elämässä kauheasti kannata taaksepäin katsella! Ainakaan haikeudella...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti