Laihdutus

Rakas avomieheni aloitti perjantaina ohjauksessani Cambridge-kuurin. Tavoitteena 10 kg:n painonpudotus.

Seuraan nyt kolmatta päivää vierestä armotonta laihdutusprosessia ja täytyy sanoa, että suurimman työn valmentajana koen nyt, kun "asiakkaana" on perheenjäsen. On huomattavasti rankempaa sanoa ei ja olla lipsumatta omista periaatteista ja opituista metodeista kuin jos kyseessä olisi "normaali asiakas". En ole myöskään koskaan ollut kenenkään dieetin puolesta ostamatta itsellenikään herkkuja. Missä mun päivittäinen pulla on?! Samaa taitaa hokea tämä ahkera laihduttajakin. Täytyy sanoa, että mieheni käy sellaista taistelua itseään vastaan, ettei mitään järkeä! Houkutuksia on joka suunnalla ja mieliteot leijailevat mielessä vähän väliä.

Ensimmäinen päivä neljän valmisteen päivävauhtiin siirtymisessä oli melkoisen rankka. Muutos normaalista ruokavaliosta täysin uuteen dieettiin on järisyttävä ja varsinkin henkisesti uuvuttava. Vasta ensimmäinen päivä. Ja olo on ihan loppu. Mutta muutos on tehtävä, jotta vanhoista tavoista päsee eroon. Puhtaan kuurin (pelkkien Cambridge-valmisteiden käyttö ravintona) avulla tehdään stoppi vanhoihin, pinttyneisiin tapoihin ja aloitetaan homma puhtaalta pöydältä.  Toisaalta, homma on erittäin yksinkertainen; ei tarvitse laskea kaloreita, ei tarvitse mittailla ravintoaineiden oikeita suhteita; kaikki tarvittava löytyy valmisteista!

Toisena päivänä erehdyimme lähtemään yhdessä ruokaostoksille.. Paikallinen supermarket oli TÄYNNÄ maistiaisia! Makkaraa, nakkia, sienikermakastiketta, mustikkarahkaa.... Tuote-esittelijöitä putkahti joka kulmasta. Virhe! Tällä hetkellä perheessämme syö tavallista ruokaa vain minä ja tyttäremme; asetin siis mieheni aikamoiseen liemeen pyytäessäni häntä mukaan ostamaan ruokaa muille! :( Mutta, pinna piti ja kaupasta tultiin ulos tyytyväisinä... Vain yhden nakkipalan maistaneena. Voi minua! Voi mies-raukkaa.... Jos olisin ollut asiakkaani kanssa kaupassa, en olisi IKINÄ antanut hänen edes ajatella maistiaisia. Tosin, tuskin tuo sentin nakkipala hommaa kaataa... seliseliseliseli...

Kolmas ja kuurin vaikein päivä on tänään. Aamulla sängystä nousi perheestä ENSIMMÄISENÄ energinen ja iloinen mies. Täynnä puhtia ja valmiina lenkille (!?!?!?!?!) Jotain on siis tapahtunut! Vireystaso on noussut, olo on kevyt ja ajatus kulkee! JES! Hän teki sen, me teimme sen! Kotivaaka: -2 kg. Aika hyvin kahden päivän ajalta. Tosin, tällä hetkellä kyseessä on nesteen poistuminen kehosta ja suolen tyhjeneminen. Vessa onkin kohissut aikalailla parin päivän ajan. Eikä syyttä: ollaan päästy ketoosivaiheeseen. Keho on käyttänyt hiilarivarastonsa ja näläntunne alkaa hellittämään. Tästä eteenpäin keho alkaa polttamaan rasvaa ihan eri tahtiin ja päästään itse asiaan. Hauskin vaihe alkakoon! Mikä onkaan kannustavampaa kuin nähdä tuloksia vaa´alla ja peilissä jo kolmantena päivänä! No pain, no gain!

Olen erittäin ylpeä mieheni tämän hetkisestä suorituksesta! Nämä hetket ovat parhaimpia asioita myös valmentajalle. Onnistuminen. Ihan parasta. Tästä mennään kohti kevyempää huomista! Homma jatkuu ja niin jatkuu raportointikin. We keep on rocking...