Tehoja!

Espanja on vienyt mun sydämen. Luulin, että Italian jälkeen mikään maa ei tähän enää pystyisi. Tosin, Jenkeissä en ole vielä koskaan käynyt ja pelkään, että siellä käytyäni mun sydän on lopullisesti mennyttä... Joka tapauksessa nyt ollaan tässä ja nyt. Joulukuu ja Suomessa myrskyää. Joulukuu ja Espanjassa pääsee ajamaan lyhkäisissä, ei uskoisi. Nyt onkin ajettu niin maan perusteellisesti, että vastaavia tuntimääriä ei Saarelaisen Sarin treenipäiväkirjassa ole aikaisemmin nähty. Ei edes silloin kun luulin jo juurtuneeni kiinni pyörääni joskus about 10 vuotta sitten. ;) Nyt mennään eikä meinata! Tavoitteet on korkealla ja niiden eteen on tehtävä töitä. Tämä työ ei todellakaan ole mistään helpoimmasta päästä. Vaikka täällä löytyisi ajoporukoita joka lenkille, on välillä ihan suotavaa ajaa yksin, sillä esim. 6 tuntia porukan hännillä tai säännöllisesti vetäenkin on niiiiiin paljon helpompaa kuin vetää koko kuusituntinen yksin. Yksin ajaessa tietää tehneensä töitä joka ikisen metrin. Porukan hännillä syke on herkästi alle 90 ja ainakin minulle se on rankempaa vain istua kyytiläisenä kuin vetää itse tuulta vasten. Hermot menee jos ei pääse töihin. Toisaalta, palautteluakin tarvitaan ja esim. silloin nämä porukat on tosi jees.

Muistan joskus muinoin kuin olin leirillä hollantilaisen ammattilaisjoukkueen kanssa. Silloin vedettiin 5 km per pari ja vauhdin piti pysyä yli 35 kmh. Tuuli vastaan tai ei, piste. Se oli hyvää treeniä ja heikoimmat hyytyikin ennen ensimmäistä 50 km. Italiassa kuri on vielä kovempi; siellä heikommat ohjataan kirjaimellisesti kädestä vetämällä niin lähelle toista kuskia, että väkisinkin oppii ajamaan taloudellisesti jättämättä rakoja. Niin monta tyttöä olen minäkin nähnyt itkevän valmentajan "ojentaessa" kuskia. Sormille tulee Italiassa myös, jos pelkää. Silloin serpentiinialamäessa valmentaja työntää mutkassa jos alat jarruttamaan. Pelkääminen ei sovi tähän lajiin. Pitää uskaltaa ajaa alamäkeä, pitää uskaltaa ajaa ryhmässä, pitää uskaltaa ottaa kyynärpääkontaktia, pitää uskaltaa lähteä irti, pitää uskaltaa voittaa ja ennen kaikkea pitää uskaltaa treenata. Vaikka treenimäärät onkin nyt mulla hurjat, pelkästään tällä ei tehdä vielä voittajaa. Moni jaksaa istua pyörän päällä kauan (tosin tietysti palautuminen seuraavaan pitkään lenkkiin on yksilöllistä ja pohjakunnosta kiinni), mutta kun lähdetään oikeasti tekemään kovia treenejä, siinä tulee eroja. Niin moni pelkää treenata kovaa, verenmaku suussa ja oksennus otsassa.

Kovan treenin jälkeen sitä on ihan loppu. Mutta mun tärkein työ alkaa vasta sitten. Mä olen äiti 24/7, eikä lapset ymmärrä jos äiti on väsynyt. Pyydetään puistoon, kauppaan, vaihtamaan vaippaa, pesemään kädet, laittamaan ruokaa. Sitä on likistettävä vielä iltaan asti, kunnes muksut nukkuu. Ja silti valmiustila yöheräämisiä varten on säilytettävä; aivan sama, onko alla 0 vai 8 tuntia treeniä. Ihanaa, sanon minä! Tiedän, että tämä on mun elämän parhaimpia aikoja kun katson taaksepäin sitten  joskus satavuotiaana. ;) Lenkille on kiva lähteä kun saa hetken omaa aikaa, mutta kyllä mulla on lenkeillä kamala ikävä mun pikku-naperoita ja odotan, että pääsen kotiin kuulemaan kuulumiset. Olen onnekas, että saan perheeni mukaan harjoitusleireille ja että mulla on näin vahva tukijoukko takana. Yksin olisin tosi lujilla.

Pitkällä lenkillä on aikaa itselleen ja omille ajatuksille. Usein tulee pohdittua duunijuttuja ja tietty kotiasioita ja tulevaisuutta. Neljässä tunnissakin ehtii käymään läpi yhden jos toisenkin asian. ;) Yleensä parhaimmat ideat syntyy lenkillä. Parhaimmat laulusanat syntyy lenkillä ja siksi muistiinpanot on oltava mukana takataskussa. Thanks to Iphone... Musiikki on mulle tärkeä juttu, siksi yleensä kuuntelen musiikkia koko lenkin ajan. Aika menee nopeammin ja kampi pyörii herkemmin. 

Sitten palautumiseen; kerroin aloittaneeni uuden valmisteen käytön. Tähän päivään mennessä ei ole vielä mitään lihaskipuja tullut, mitä normaalisti kovemman treenin jälkeen. Aamulla kroppa on jo täysin iskussa lähtemään uudestaan fillarin päälle. Lisäksi mun heinäkuusta asti vaivannut ihottuma on kadonnut. Urheilujuoma on ensimmäisen kerran urheilu-urani aikana sellainen, että se selkeästi piristää, eikä se jää liian makeana suuhun maistumaan. Eli tuntuu aikalailla oikealta valmisteelta mun kropalle. Testaus jatkuu.... :)